Valjaskissa
Eilen meille tuli lähetys zooplussalta. Sieltä tuli maailman hienoin lelu: lintukeppi sekä ruokaa ja uudet valjaat, joissa on turvavyökiinnitys. Lintukeppi on keppi, jonka päässä on narulla kiinnitetty sulkatöyhtö. Kun keppiä heiluttaa sulka matkii varsin kauniisti linnun liikkeitä ja Abra oli ihan myyty. Kissa juoksi ja pomppi sen perässä niin paljon, että se alkoi läähättää.
Eli nyt mulla on kissa, joka syö heinää, noutaa juttuja ja läähättää. Sen lisäksi se on myös ottanut näköjään tavakseen pissailla muoviastioihin. Siis vateihin ja sellaisiin, jos ne ovat jääneet pesuhuoneen lattialle. Ihmettelin pari päivää sitten, että miksi ihmeessä meidän pesuhuone haisee ihan järkyttävästi kissanpissalta. Sitten vadista löytyi kellertävää, haisevaa nestettä. Että sellaista.
Tänään päivän sana on matkustaminen. Harrastan taas vaihteeksi junabloggaamista, Abran maatessa selässäni. Kyllästyttyään sylissä makaamiseen tunki itsensä selän ja selkänojan väliin ja jäi pörisemään sinne. Ilmeisesti se on jo hoksannut, että junassa sen liikkumista penkin ulkopuolelle on rajoitettu. Junamatkustamisen se onneksi ottaa melko iisisti ja näyttää olevan helpompia eläinmatkustajia koskaan.
Vaan bussipysäkillä oli vähän toinen ääni kellossa.
Bussin odottaminen oli ihan mukavaa. Lienee tarpeellista mainita, että poikkeuksena aikaisempiin kertoihin, Abra ei ollut kopassa (sen kopasta hajosi edellisellä reissulla kahva), vaan upouusissa valjaissaan. Valjaat vaikuttivat istuvan hyvin päälle, enkä ollut vaivautunut edes kiristämään niitä, kun Abra ei pahemmin pyristellyt niistä irtikään.
Joka tapauksessa, istuskeltiin penkillä ja käytiin varovasti haistamassa kanssaodottajia näiden suostumuksella. Kaikki oli ihan mukavaa... mutta sitten saapui bussi.
Abraham siis vihaa busseja yli kaiken. Automatkustaminenkin on mälsää, mutta bussit ovat ylivoimaisesti kaikkein kamalin asia maan päällä.
Nostin kissan syliin bussin lähestyessä ja kissa oli jo silloin kauhusta jäykkä. Bussin saapuessa kohdalle se alkoi rimpuilla. Pääsin bussiin asti, rimpuileva kissa sylissäni. Kaivaessani rahapussia sen onnistui päästä sylistäni ja tempoa itsensä irti valjaista. Sitten se juoksi. Ensin suojatienreunaan, sitten hämmentyneenä se lähti juoksemaan tienviertä pitkin.
Onneksi ei tullut autoja joten juoksin pokkana perään. Kissan hidastaessa vauhtia hiljensin omani reippaaseen kävelyyn. Otin hämmentyneen kissan tukevasti syliin ja vein sen uudestaan bussiin. Harmittaa, etten ehtinyt kiittää bussikuskia, joka oli ystävällisesti odottanut meitä Abran karkuretken ajan. Kaiken huomioni vei sylissä tempova kissa. Sain kuitenkin maksettua matkani ongelmattomasti ja pääsimme istumaan.
Onneksi varsinainen bussimatkustaminen oli edes helpompaa kuin kissan ollessa kopassa. Se ei edes itkenyt vaan möllötti paikallaan sylissäni. Kiristelin bussimatkan aikana, mitä ilmeisemmin liian löysäksi jääneet valjaat.
Rautatieasemalla se oli vielä ihan kauhusta kankeana ja siitä lähti ihan valtavasti karvaa. Junassa sekin alkoi viimein rentoutua kanssamatkustaja-koirienkin rauhoittuessa.
Eli nyt mulla on kissa, joka syö heinää, noutaa juttuja ja läähättää. Sen lisäksi se on myös ottanut näköjään tavakseen pissailla muoviastioihin. Siis vateihin ja sellaisiin, jos ne ovat jääneet pesuhuoneen lattialle. Ihmettelin pari päivää sitten, että miksi ihmeessä meidän pesuhuone haisee ihan järkyttävästi kissanpissalta. Sitten vadista löytyi kellertävää, haisevaa nestettä. Että sellaista.
Tänään päivän sana on matkustaminen. Harrastan taas vaihteeksi junabloggaamista, Abran maatessa selässäni. Kyllästyttyään sylissä makaamiseen tunki itsensä selän ja selkänojan väliin ja jäi pörisemään sinne. Ilmeisesti se on jo hoksannut, että junassa sen liikkumista penkin ulkopuolelle on rajoitettu. Junamatkustamisen se onneksi ottaa melko iisisti ja näyttää olevan helpompia eläinmatkustajia koskaan.
Vaan bussipysäkillä oli vähän toinen ääni kellossa.
Bussin odottaminen oli ihan mukavaa. Lienee tarpeellista mainita, että poikkeuksena aikaisempiin kertoihin, Abra ei ollut kopassa (sen kopasta hajosi edellisellä reissulla kahva), vaan upouusissa valjaissaan. Valjaat vaikuttivat istuvan hyvin päälle, enkä ollut vaivautunut edes kiristämään niitä, kun Abra ei pahemmin pyristellyt niistä irtikään.
Joka tapauksessa, istuskeltiin penkillä ja käytiin varovasti haistamassa kanssaodottajia näiden suostumuksella. Kaikki oli ihan mukavaa... mutta sitten saapui bussi.
Abraham siis vihaa busseja yli kaiken. Automatkustaminenkin on mälsää, mutta bussit ovat ylivoimaisesti kaikkein kamalin asia maan päällä.
Nostin kissan syliin bussin lähestyessä ja kissa oli jo silloin kauhusta jäykkä. Bussin saapuessa kohdalle se alkoi rimpuilla. Pääsin bussiin asti, rimpuileva kissa sylissäni. Kaivaessani rahapussia sen onnistui päästä sylistäni ja tempoa itsensä irti valjaista. Sitten se juoksi. Ensin suojatienreunaan, sitten hämmentyneenä se lähti juoksemaan tienviertä pitkin.
Onneksi ei tullut autoja joten juoksin pokkana perään. Kissan hidastaessa vauhtia hiljensin omani reippaaseen kävelyyn. Otin hämmentyneen kissan tukevasti syliin ja vein sen uudestaan bussiin. Harmittaa, etten ehtinyt kiittää bussikuskia, joka oli ystävällisesti odottanut meitä Abran karkuretken ajan. Kaiken huomioni vei sylissä tempova kissa. Sain kuitenkin maksettua matkani ongelmattomasti ja pääsimme istumaan.
Onneksi varsinainen bussimatkustaminen oli edes helpompaa kuin kissan ollessa kopassa. Se ei edes itkenyt vaan möllötti paikallaan sylissäni. Kiristelin bussimatkan aikana, mitä ilmeisemmin liian löysäksi jääneet valjaat.
Rautatieasemalla se oli vielä ihan kauhusta kankeana ja siitä lähti ihan valtavasti karvaa. Junassa sekin alkoi viimein rentoutua kanssamatkustaja-koirienkin rauhoittuessa.
Kommentit
Lähetä kommentti