22
Huomasin tänään, että olen 22-vuotias oululainen kirjallisuudenopiskelija, jolla on kissa, kani ja avopuoliso.
Silti istun vanhempieni talossa, omaksi lukemallani sängyllä. Kuuntelen, kun veljeni nauraa viereisessä huoneessa jollekin videoille kaverinsa kanssa. Katselen, kun kissani yrittää metsästää kärpästä ilta-auringon valaisemasta ikkunasta ja satuttaa tassunsa kaktukseen. Ihan kuin mikään ei olisi muuttunut viiteen vuoteen.
Minulla on edelleen oma huone vanhempieni luona. Siellä on joitain tavaroita, joiden ajattelen olevan minun. Siellä on myös yhä enemmän tavaroita, joita en ajattele ominani. Oikeastaan tämä huonekaan ei tunnu minun huoneeltani. Asuin tässä huoneessa jossain vaiheessa monta vuotta. Mutta se ei enää tunnu minun huoneeltani.
Huomaan yhä useammin, että ajattelen eri talomme osia vääränlaisina. Sellaisina, kuin ne olivat ollessani lapsi. Talon melkein kaikki huoneet on remontoitu viimeisen viiden vuoden aikana. Tai ainakin luulen niin. En muista ihan tarkkaan.
Olen varmaan kaikilla mittapuilla aikuinen. Paitsi, jos joku pölvästi pitää mittapuuna sitä, että onko lapsia.
Nyt kaikki odottavat, että tulee joku mutta. Niin minäkin. En keksi mitään muttaa ja se tuntuu huolestuttavalta. Taidan olla aikuinen. Onko se paha asia?
En anna sen olla.
Silti istun vanhempieni talossa, omaksi lukemallani sängyllä. Kuuntelen, kun veljeni nauraa viereisessä huoneessa jollekin videoille kaverinsa kanssa. Katselen, kun kissani yrittää metsästää kärpästä ilta-auringon valaisemasta ikkunasta ja satuttaa tassunsa kaktukseen. Ihan kuin mikään ei olisi muuttunut viiteen vuoteen.
Minulla on edelleen oma huone vanhempieni luona. Siellä on joitain tavaroita, joiden ajattelen olevan minun. Siellä on myös yhä enemmän tavaroita, joita en ajattele ominani. Oikeastaan tämä huonekaan ei tunnu minun huoneeltani. Asuin tässä huoneessa jossain vaiheessa monta vuotta. Mutta se ei enää tunnu minun huoneeltani.
Huomaan yhä useammin, että ajattelen eri talomme osia vääränlaisina. Sellaisina, kuin ne olivat ollessani lapsi. Talon melkein kaikki huoneet on remontoitu viimeisen viiden vuoden aikana. Tai ainakin luulen niin. En muista ihan tarkkaan.
Olen varmaan kaikilla mittapuilla aikuinen. Paitsi, jos joku pölvästi pitää mittapuuna sitä, että onko lapsia.
Nyt kaikki odottavat, että tulee joku mutta. Niin minäkin. En keksi mitään muttaa ja se tuntuu huolestuttavalta. Taidan olla aikuinen. Onko se paha asia?
En anna sen olla.
Minä en taida olla aikuinen millään mittapuulla. Onkohan se hyvä juttu?
VastaaPoistaMinussa ei onneksi ole mitään aikuismaista(?) ja jotenkin epäilyttävästi tuntuu ettei tule ikinä olemaankaan. :D Onhan sitä ikääkin tietysti vasta kolmetoista vuotta, muttah mitäs pienistä...^w^'
VastaaPoistaTuntuu tosi hämmentävältä haaveilla monesti omasta talosta, sen sisustamisesta jne. ja samalla pelätä suunnattomasti sitä hetkeä, kun joutuu muuttamaan kotoa.
Tästä tuli nyt taas vähän tälläinen randomimpi kommentti, toivottavasti edes joku tajusin mitä tässä selitän. Itse en nimittäin todellakaan tiedä...