Luonnelauantai: introverttiys ja ekstroverttiys
Kumpikin kuvailee minua. Useimmat minut tuntevat henkilöt varmaan pitävät minua ekstroverttinä, mutta yllättäen huomaan löytäväni paljon yhteystä, myös introverttien kanssa. Linkittämäni sarjakuva kuvaa itse asiassa aika hyvin lapsuuttani. Silloin, kun koin pääseväni hyvin samalle aaltopituudelle muiden kanssa, olin hyvinkin ekstrovertti. Jos taas tuli yhtään sellainen olo, että se mitä muut tekee, ei kiinnosta juuri sillä hetkellä ihan täysin, uppouduin mielelläni johonkin täysin muuhun.
Toisaalta myös välillä tarvitsen jonkinlaista sosiaalista henkireikää, joka löytyy usein juuri yksin jossain nurkassa puuhastelusta. Siitä, ettei tarvitse kommunikoida kenenkään kanssa, vaikka olisikin samassa tilassa. Aina silloin tällöin minulla tulee se raja vastaan, jolloin ei vain kerta kaikkiaan enää jaksa olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä.
Jos on ensin ollut kaksi tuntia yhdessä kokouksessa ja sitten viisi tuntia toisessa palaverissa, niin silloin alkaa hiljalleen saman päivän sosiaalisuuskiintiö täyttyä. Ei vain enää kerta kaikkiaan jaksa osallistua ja kiinnostua. Itse asiassa mietin niiden jälkeen kotiin tullessani, että voisin mennä vaikka saman tien nukkumaan. Sitten, kun olen tunnin ajan puuhastellut täydellisessä hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä omiani, alkaa taas tuntua siltä, että voisi jaksaakin jotain. En tosin ole silloin vielä valmis sosialisoimaan. Ehkä sen päivän kiintiö on siinä vaiheessa täynnä.
Myös jos olen ollut jostain syystä kokonaisia päiviä kommunikoimatta toisten ihmisten kanssa, alkaa kaivata kipeästi ihan mitä tahansa juttuseuraa. Välillä, kun on ollut useamman tunnin putkeen puuhailemassa omiaan, niin tulee sellainen tunne, että nyt haluaisi ihan vaan jutella jonkun kanssa.
Havaitsin itselläni mielenkiintoisen psykologisen ilmiön. Avopuolisoni sisko ja tämän kaveri olivat nyt olleet meillä jonkin aikaa asumassa. He ovat mukavia ihmisiä, mutta musta jotenkin tuntuu, että siinä tilanteessa en jotenkin päässyt toteuttamaan kumpaakaan puolta itsestäni. Heidän kanssaan minulla ei jotenkin ole riittävän samankaltaista vuorovaikutuksen rytmiä, jotta saisin energiaa heidän kanssaan sosialisoinnista. Toisaalta, se että he olivat läsnä söivät aikaa minun introvertiltä puoleltani. Sen lisäksi satuin olemaan fyysisesti kipeä. Tuli vähän kummallinen fiilis siitä, että tavallaan minua ei haittaa, että he ovat täällä, mutta sitten kuitenkin huomaan sen vievän minulta ylimääräistä energiaa, mikä rassaa.
Tarvitsen siis molempia muotoja sopivassa suhteessa. Joistain ihmiskontakteista tuntuu saavan energiaa ja joistain menettävän sitä. Jälkimmäisissä tapauksissa pitää osata rajoittaa kontaktien kesto riittävän lyhyiksi. Pidempien kontaktien jälkeen taas on hyvä varata aikaa introverttiydelle. Parasta seuraa minulle on tietysti ihmiset, joiden kanssa voi toteuttaa kumpaakin.
Toisaalta myös välillä tarvitsen jonkinlaista sosiaalista henkireikää, joka löytyy usein juuri yksin jossain nurkassa puuhastelusta. Siitä, ettei tarvitse kommunikoida kenenkään kanssa, vaikka olisikin samassa tilassa. Aina silloin tällöin minulla tulee se raja vastaan, jolloin ei vain kerta kaikkiaan enää jaksa olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä.
Jos on ensin ollut kaksi tuntia yhdessä kokouksessa ja sitten viisi tuntia toisessa palaverissa, niin silloin alkaa hiljalleen saman päivän sosiaalisuuskiintiö täyttyä. Ei vain enää kerta kaikkiaan jaksa osallistua ja kiinnostua. Itse asiassa mietin niiden jälkeen kotiin tullessani, että voisin mennä vaikka saman tien nukkumaan. Sitten, kun olen tunnin ajan puuhastellut täydellisessä hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä omiani, alkaa taas tuntua siltä, että voisi jaksaakin jotain. En tosin ole silloin vielä valmis sosialisoimaan. Ehkä sen päivän kiintiö on siinä vaiheessa täynnä.
Myös jos olen ollut jostain syystä kokonaisia päiviä kommunikoimatta toisten ihmisten kanssa, alkaa kaivata kipeästi ihan mitä tahansa juttuseuraa. Välillä, kun on ollut useamman tunnin putkeen puuhailemassa omiaan, niin tulee sellainen tunne, että nyt haluaisi ihan vaan jutella jonkun kanssa.
Havaitsin itselläni mielenkiintoisen psykologisen ilmiön. Avopuolisoni sisko ja tämän kaveri olivat nyt olleet meillä jonkin aikaa asumassa. He ovat mukavia ihmisiä, mutta musta jotenkin tuntuu, että siinä tilanteessa en jotenkin päässyt toteuttamaan kumpaakaan puolta itsestäni. Heidän kanssaan minulla ei jotenkin ole riittävän samankaltaista vuorovaikutuksen rytmiä, jotta saisin energiaa heidän kanssaan sosialisoinnista. Toisaalta, se että he olivat läsnä söivät aikaa minun introvertiltä puoleltani. Sen lisäksi satuin olemaan fyysisesti kipeä. Tuli vähän kummallinen fiilis siitä, että tavallaan minua ei haittaa, että he ovat täällä, mutta sitten kuitenkin huomaan sen vievän minulta ylimääräistä energiaa, mikä rassaa.
Tarvitsen siis molempia muotoja sopivassa suhteessa. Joistain ihmiskontakteista tuntuu saavan energiaa ja joistain menettävän sitä. Jälkimmäisissä tapauksissa pitää osata rajoittaa kontaktien kesto riittävän lyhyiksi. Pidempien kontaktien jälkeen taas on hyvä varata aikaa introverttiydelle. Parasta seuraa minulle on tietysti ihmiset, joiden kanssa voi toteuttaa kumpaakin.
Kommentit
Lähetä kommentti