Luonnelauantai: itsepäisyys ja rehellisyys
Koska viimeviikolta jäi postaus tulematta, saatte heti kerralla kaksi ominaisuutta käsittelyyn.
Äitini pitää minua itsepäisenä. Hän on siinä ihan oikeassa. Olen monissa - vallankin minua itseäni koskevissa - asioissa hyvin itsepäinen. Joskus hän kysyi, onko kaikki aina pakko tehdä vaikeimmalla tavalla. Minun vastaukseni on, että joskus vain on, jos haluaa olla rehellinen itselleen. Ehkä ongelma on siinä, että koen minun olevan pakko olla rehellinen itselleni ja samalla myös rehellinen ympäristölleni. Sen takia en ole koskaan ollut tyttömäinen tyttö. Sen takia olen kapinoinut sukupuolirooleja vastaan. Sen takia minulla on ollut vaikeaa sopeutua. Sen takia ne ystävät, jotka minulla on, hyväksyvät minut sellaisena kuin olen.
Koska olen ollut itsepäisen rehellinen omasta sukupuolikokemuksestani, olen siinä, missä nyt olen. En näe sitä ollenkaan pahana. Joskus itsepäisyys on siis ihan hyvä asia. Monissa muissa asioissa olen sitten joutunutkin taipumaan ja lientämään itsepäisyyttäni. Pinkki on ihan okei väri, liikunta ei ole saatanasta ja ulkonäöstään huolehtiminen ei välttämättä tarkoita pinnallisuutta.
Rehellisyyttä pidetään positiivisena ominaisuutena ihmisessä. Näkisin olevani hyvin rehellinen ihminen. Joskus itse asiassa liiankin rehellinen. Olen joutunut kantapään kautta opettelemaan, että aina ei kannata sanoa, mitä ajattelee. Aina ei nimittäin ajattele asioita ihan loppuun asti. Monet asiat nimittäin ovatkin tarkemmin ajateltuna ihan eri tavoin, kuin miten niitä on aluksi ajatellut. Jos siinä välissä menee möläyttelemään jotain, niin ihmiset saattavat loukkaantua pahastikin.
Jos koen valehtelun tarpeelliseksi, niin minusta on ollut helpompaa kertoa täydellisen valheen sijaan sopiva osatotuus, josta kuulija vetää omat johtopäätöksensä. Tällä on myös toisaalta joskus hauskaa pilailla ja johdattaa tarkoituksella kuulijoita harhaan. Kuulijoiden odotuksen rikkominen on nimittäin myös hauskaa. Monet vitseistä itse asiassa perustuvat tähän.
Mutta huumorintajusta lisää ensiviikolla.
Äitini pitää minua itsepäisenä. Hän on siinä ihan oikeassa. Olen monissa - vallankin minua itseäni koskevissa - asioissa hyvin itsepäinen. Joskus hän kysyi, onko kaikki aina pakko tehdä vaikeimmalla tavalla. Minun vastaukseni on, että joskus vain on, jos haluaa olla rehellinen itselleen. Ehkä ongelma on siinä, että koen minun olevan pakko olla rehellinen itselleni ja samalla myös rehellinen ympäristölleni. Sen takia en ole koskaan ollut tyttömäinen tyttö. Sen takia olen kapinoinut sukupuolirooleja vastaan. Sen takia minulla on ollut vaikeaa sopeutua. Sen takia ne ystävät, jotka minulla on, hyväksyvät minut sellaisena kuin olen.
Koska olen ollut itsepäisen rehellinen omasta sukupuolikokemuksestani, olen siinä, missä nyt olen. En näe sitä ollenkaan pahana. Joskus itsepäisyys on siis ihan hyvä asia. Monissa muissa asioissa olen sitten joutunutkin taipumaan ja lientämään itsepäisyyttäni. Pinkki on ihan okei väri, liikunta ei ole saatanasta ja ulkonäöstään huolehtiminen ei välttämättä tarkoita pinnallisuutta.
Rehellisyyttä pidetään positiivisena ominaisuutena ihmisessä. Näkisin olevani hyvin rehellinen ihminen. Joskus itse asiassa liiankin rehellinen. Olen joutunut kantapään kautta opettelemaan, että aina ei kannata sanoa, mitä ajattelee. Aina ei nimittäin ajattele asioita ihan loppuun asti. Monet asiat nimittäin ovatkin tarkemmin ajateltuna ihan eri tavoin, kuin miten niitä on aluksi ajatellut. Jos siinä välissä menee möläyttelemään jotain, niin ihmiset saattavat loukkaantua pahastikin.
Jos koen valehtelun tarpeelliseksi, niin minusta on ollut helpompaa kertoa täydellisen valheen sijaan sopiva osatotuus, josta kuulija vetää omat johtopäätöksensä. Tällä on myös toisaalta joskus hauskaa pilailla ja johdattaa tarkoituksella kuulijoita harhaan. Kuulijoiden odotuksen rikkominen on nimittäin myös hauskaa. Monet vitseistä itse asiassa perustuvat tähän.
Mutta huumorintajusta lisää ensiviikolla.
Kommentit
Lähetä kommentti