Luonnelauantai: huumorintaju
Huumorintaju
Jokainen ihminen on huumorintajuinen omalla tavallaan. Siksi ei liene mitenkään yllättävää, että myös minä olen sitä. Erittelen kuitenkin tässä hieman tarkemmin, mitä juuri minun huumorintajuuni kuuluu ja millä tavoin se vaikuttaa vuorovaikutukseeni muiden ihmisten kanssa.
Tykkään siitä, että saan ihmiset nauramaan. Pilailen omallani ja kaikkien muiden kustannuksella. Olen kaveriporukassa hyvin usein se, joka keksii useimmiten parhaat, huonoimmat ja härkseimmät heitot. Tai sitten se, joka saa muut ihmiset ajattelemaan kaikki asiat kaksimielisesti ihan omatoimisesti. Henkilökohtainen lempparini on kyllä se, kun onnistun nyrjäyttämään jonkun huumorintajun niin, että se alkaa ajatella kaikkea (ihan itse) kaksimielisesti. Minun ei tarvitse enää edes sanoa kaksimielisiä läppiä ääneen, kun muut jo syyttää niistä minua.
Kaksimielisyydet eivät toki ole ainoa bravuurini. Ironia, sarkasmi ja vittuilu ovat myös minulle varsin ominaisia huumorin elementtejä. Niiden kääntöpuolena on se, että terävät huomiot ja viiltävä ironia saattaa joskus oikeasti satuttaa. Ja sarkasmi ei aina aukene kaikille, joten voi tulla hyvin hämmentäviä tilanteita. Yritän jatkuvasti opetella lukemaan muita ihmisiä ja sitä, miten kenenkin seurassa voi heittää läppää. Toisaalta, kun aikaa kuluu tarpeeksi, voi olla että minä en opikaan lukemaan muita vaan muut minua ja kommunikaatio alkaa pelata sen vuoksi. Luultavimmin kyse on jostain näiden kahden kombinaatiosta.
Osaan tunnistaa hauskat sattumukset, tarinat ja muut anekdootit varsin tehokkaasti ja tiedän, miten ne pitää kertoa. Kertomusten viihdearvo on minulle usein hyvin tärkeää.
Tapaan myös ajatella asioita hieman turhan pitkälle, minkä vuoksi minun löytämäni hauskat yhteydet kaipaavat joskus aika paljonkin selittelyjä. Ja kaikki tietävät, miten hauskoja selitetyt vitsit ovat. (Eli hauskoja vain silloin, kun porukassa on yksi joka ei tajua. Eivät niin hauskoja silloin, kun porukassa on yksi joka tajuaa.)
Joskus pitäisi vain opetella pitämään turpa kiinni.
Jokainen ihminen on huumorintajuinen omalla tavallaan. Siksi ei liene mitenkään yllättävää, että myös minä olen sitä. Erittelen kuitenkin tässä hieman tarkemmin, mitä juuri minun huumorintajuuni kuuluu ja millä tavoin se vaikuttaa vuorovaikutukseeni muiden ihmisten kanssa.
Tykkään siitä, että saan ihmiset nauramaan. Pilailen omallani ja kaikkien muiden kustannuksella. Olen kaveriporukassa hyvin usein se, joka keksii useimmiten parhaat, huonoimmat ja härkseimmät heitot. Tai sitten se, joka saa muut ihmiset ajattelemaan kaikki asiat kaksimielisesti ihan omatoimisesti. Henkilökohtainen lempparini on kyllä se, kun onnistun nyrjäyttämään jonkun huumorintajun niin, että se alkaa ajatella kaikkea (ihan itse) kaksimielisesti. Minun ei tarvitse enää edes sanoa kaksimielisiä läppiä ääneen, kun muut jo syyttää niistä minua.
Kaksimielisyydet eivät toki ole ainoa bravuurini. Ironia, sarkasmi ja vittuilu ovat myös minulle varsin ominaisia huumorin elementtejä. Niiden kääntöpuolena on se, että terävät huomiot ja viiltävä ironia saattaa joskus oikeasti satuttaa. Ja sarkasmi ei aina aukene kaikille, joten voi tulla hyvin hämmentäviä tilanteita. Yritän jatkuvasti opetella lukemaan muita ihmisiä ja sitä, miten kenenkin seurassa voi heittää läppää. Toisaalta, kun aikaa kuluu tarpeeksi, voi olla että minä en opikaan lukemaan muita vaan muut minua ja kommunikaatio alkaa pelata sen vuoksi. Luultavimmin kyse on jostain näiden kahden kombinaatiosta.
Osaan tunnistaa hauskat sattumukset, tarinat ja muut anekdootit varsin tehokkaasti ja tiedän, miten ne pitää kertoa. Kertomusten viihdearvo on minulle usein hyvin tärkeää.
Tapaan myös ajatella asioita hieman turhan pitkälle, minkä vuoksi minun löytämäni hauskat yhteydet kaipaavat joskus aika paljonkin selittelyjä. Ja kaikki tietävät, miten hauskoja selitetyt vitsit ovat. (Eli hauskoja vain silloin, kun porukassa on yksi joka ei tajua. Eivät niin hauskoja silloin, kun porukassa on yksi joka tajuaa.)
Joskus pitäisi vain opetella pitämään turpa kiinni.
Kommentit
Lähetä kommentti