Eetteritaivaan alla

kansikuva Wsoyn sivuilta

Edellinen lukemani dystopia opetti minut olemaan odottamatta liikoja tältäkään genreltä. Veronica Rossin Paljaan taivaan alla ehkä luokiteltaisiin nykytrendin mukaan dystopiaksi, mutta itse pitäisin sitä pikemminkin pehmeänä scifin ja fantasian yhdistelmänä.

Genreen kuuluvaa derbbiyttä rakkauden ja verenperinnön kanssa kyllä riitti, mutta se ei muuttunut ällösiirappiseksi, ennen kuin vasta ihan viimeisillä luvuilla. Ja jotenkin se oli helppo sallia, kun otti huomioon, että päähenkilöt olivat vihanneet toisiaan suurimman osan kirjasta. Hahmokehitys oli myös varsin luontevasti toteutettu ja juoni nivoutui suhteellisen siististi kasaan.

Maailma oli minusta kiehtova vähine alakulttuureineen ja pidin siitä, miten näkökulmastamme yliluonnolliset asiat saivat maailman sisäiseen logiikkaan täysin sopivan tieteellisen selityksen. Ai niin, älkää lukeko takakantta. Olisi jäänyt minulta hyvä kirja lukematta, jos olisin sen itse tehnyt. Nyt minulla on seuraavakin osa jo lainassa odottamassa lukuvuoroaan.

Vielä sananen kannesta: Se kiinnitti minun huomioni ensimmäisenä tähän kirjaan. Pitelin sitä kirjastossa moneen otteeseen käsissäni, ennenkuin lainasin. Sitä ennen olin lukenut muutamia positiivisia arvioita eri kirjabloggareilta. Kansi tosin olisi kauniimpi, jos siinä oleva tyttö olisi samaan herkullisen pelkistettyyn ja värikylläiseen tapaan piirretty tönkön, shopatun kuvan sijaan.

Muita pohdintoja aja arviointeja kirjasta voi lukea blogeista Kirjavinkit, Luettuja maailmoja ja Yöpöydän kirjat.

Muokkaus, 20.7.2013: Toinen osa

Koska mulla ei ole kovin paljon mitään henkevää sanottavaa tästä, en jaksa tehdä uutta merkintää. 

kansikuva Wsoyn sivuilta

Nimi on hieman harhaanjohtava. Oikeastaan melko paljonkin. Tässä kirjassa olleesta alustuksesta päättelisin, että ikiyöhön päästään seuraavassa osassa. Ja mitä ilmeisemmin on matkattava sen lävitse. Voi tietysti olla, että nimi on symbolinen ja kuvaa sitä synkkyyttä, kun umpirakastunut pari joutuu olemaan erillään.

Se kaihon ja suurien tunteiden määrä alkaa tässä olla samaa luokkaa kuin Nokkosvaltakunnassa. Vähän vähemmällä tunnelässytyksellä olisi kirjan pointsit minusta huomattavasti korkeammat. Kliseisiin sorruttiin tässä teoksessa varsin usein.

Ihan viihdyttävää ja nopeatempoista luettavaa kylläkin. Ei mitenkään super-uniikkia, vaikka eetterit, superaistit ja virtuaalimaailma ovatkin varsin kiehtovia. Ja limbisen järjestelmän toimintahäiriö myös. Se on (imo) jännimpiä asioita eetterin ohella kirjasarjassa. 

Kai se viimeinenkin osa pitää lukaista, kun sen joskus käsiini saan.

Muita blogeja aiheesta: Lukunurkka, Yöpöydän kirjat, Kirjaneidontornihuone