Unelmia ja toimistohommia

Viime aikoina (lähinnä ennen joulua) olen arvioinut elämänarvojani ja pistänyt toimistohommiani järjestykseen. Kummassakin näissä on yhteisenä tekijänä se, että olen luistanut niiden priorisoinnista. Tämän merkinnän otsikon intertekstuaalisesta viittauksesta huolimatta, tällä postauksella ei ole mitään tekemistä samannimisen kappaleen kanssa. Sori nyt, jos joku pettyi. Sen sijaan aion kertoa, miten olen priorisoimassa asioita ja miksi.

Arvoni

Priorisoinnissa täytyy lähteä liikkeelle siitä, mikä on tärkeää. Tähän kysymykseen puolestaan vastaa sellaiset hassut otukset kuin arvot. Tammikussa 2017 määrittelin itselleni neljä asiaa, mitä haluan elämältä:

- Haluan kehon, jota voin rakastaa. En siksi, että se miellyttää muita, vaan siksi, että se miellyttää minua.

- Haluan työn, johon ei vituta herätä aamulla. Työn, jota osaan tehdä, mutta joka haastaa sopivasti. Työn, josta maksetaan riittävästi palkkaa elämiseen.
- Haluan luoda. Olisi valehtelua väittää, ettenkö haluaisi tehdä jotain itseilmaisuun liittyvää.

- Haluan perheen tai perhettä vastaavan yhteisön, jossa kaikkien on hyvä olla.

Nyt tein väliaikakatsauksen siihen, miten olen onnistunut näiden arvojen toteuttamisessa. Luulisin nimittäin, että tällaista on hyvä tehdä edes tällein parin vuoden välein.

Keho:

Tammikuussa 2017 olen luultavasti pitänyt tätä kaikkein ongelmallisimpana asiana, koska olen maininnut sen ensimmäisenä. Tällä hetkellä kehoni on kuitenkin näistä se, joka aiheuttaa minulle vähiten murhetta. 

On edelleen muutamia terveydellisiä ja kosmeettisia kehooni liittyviä asioita, mitkä nakertavat minua. Varmaan kirjoitan niistä oman postauksen myöhemmin. Näistä neljästä faktorista luulen kuitenkin, että se on mulla parhaiten tasapainossa. Isoimmat huoleni kehooni liittyen poistuivat helmikuussa rintojenpoiston, eli mastektomian myötä. Tästä olen kertonut tarkemmin postauksessa Ilman rintoja. Yhteenvetona sanoisin, että kehoni tuntuu kehittyvän tällä hetkellä omaa tahtiaan toivottuun suuntaan. Ongelmia on, mutta ne on hoidossa.

Työ:

Tämä on sitten luultavasti huolettanut minua toiseksi eniten, koska olen maininnut sen toisena. Varmaankin siksi, että tammikuussa 2017 minulla ei ollut töitä, opiskeluni olivat päättymässä ja töiden saaminen vaikutti vaikealta ja tärkeältä. Olin myös kohtalaisen kyllästynyt opiskeluun, joten en pitänyt sen jatkamista korkeammalle asteelle enää vaihtoehtona.

No nyt minulla on työ. Se myös vastaa antamaani kuvausta työstä, jollaisen haluan. Saan käyttää monipuolisesti kykyjäni ja taitojani työssä. Se on haastavaa ja vaikka palkkani ei ole suuri, se on minimaalisiin elinkustannuksiini suhteutettuna enemmän kuin tarpeeksi.

Ongelma vain on siinä, että teen töitä keskimäärin aivan liikaa. Ne haukkaavat tällä hetkellä elämästäni sen verran suuren palasen, että vallankin kaksi myöhemmin mainittua arvoani ovat kärsineet siitä merkittävästi. 

Näkisin kuitenkin, että en ole priorisoinut yksistään työtä näiden yli, vaan myös itseni kehittämisen. Työni kehittää minua tällä hetkellä hyvin tehokkaasti toteuttamaan myöhemmin paremmin sekä itseilmaisuuni liittyviä projekteja, että yhteisö/perhe-elämää. Työssä on oppinut hyvin paljon projektinhallintaan liittyviä taitoja sekä sosiaalista ongelmanratkaisua ja arjenhallintaa yhteisössä. 

Luominen:

Minulla on luovia projekteja, jotka haluaisin viedä loppuun. Koska olen kuitenkin priorisoinut työni sekä oman hyvinvointini ylläpitämisen luomista korkeammalle, luovat projektini eivät ole käytännössä edenneet. 

Koska työt ovat vielä tänä syksynäkin tuntuneet liian kuormittavilta, olen ollut jopa jättämässä tietoisesti kesken yhtä aloittamaani prosessia: kansanopiston romaanikurssia. Nyt olen konfliktissa sen kanssa, että tämä prosessi vie aikaa ja energiaa kaikilta muilta tärkeiltä arvoiltani, mutta selvästi sen laiminlyöminen kokonaan harmittaa minua myös. 

Luulen, että minun täytyy luoda toinen prosessi, jonka avulla vien tätä luovaa projektiani säännöllisesti eteenpäin - mutta sellaiseen aikaan, joka ei aiheuta jatkuvasti merkittävää konfliktia muiden tärkeiden arvojeni toteuttamisen kanssa.

Perhe&yhteisö:

Asun tällä hetkellä yhteisössä, joka monilta keskeisiltä funktioiltaan muistuttaa perhettä. Asumisyhteisöni kanssa koenkin olevani melko hyvin tasapainossa. Ongelma on siinä, että asumisyhteisööni ei tällä hetkellä kuulu puolisoni, jonka miellän hyvin olennaisella tavalla perheekseni.

Sekin varmaan kertoo minusta enemmän kuin haluaisin, että se on tässäkin listassa mainittuna viimeisenä. Luultavasti se on mainittuna viimeisenä, koska olen listan kirjoittamishetkellä pitänyt parisuhdettani itsestäänselvänä asiana. Tiedollisesti pidän parisuhdettani hyvin tärkeänä, mutta käytännön tasolla ja ajankäyttöäni arvioitaessa arvostukseni parisuhdettani kohtaan näkyy hyvin vähän. Se on oikeasti ollut viime aikoina merkittävä epäkohta ja näin pitkässä etäsuhteessa se alkaa myös tuntua.

Tämän takia olenkin kehittänyt ja ottanut käyttöön erinäisiä prosesseja, joiden on tarkoitus palvella etäsuhteen ylläpitoa. Soittelemme (via Discord) monta kertaa viikossa - joskus jopa päivittäin. Ihan vain vaihtaaksemme kuulumisia, vaikka ei olisikaan tapahtunut mitään hirvittävän erikoista. Vaihdamme riemastukset, harmitukset, ihastukset, vihastukset ja mitä nyt vain sattuukin kuulumaan. Tämän seurauksena etäsuhde tuntuu alkaneen toimia paremmin. Tällaisina hetkinä kiitän sitä, että olen valinnut kumppanin, jonka kanssa kommunikointi on helppoa.