Runoja meistä muista

Kuukausi sitten havainnoin, että muunsukupuolisille ei ole runoja. Muunsukupuolisista ei ole ylistyslauluja. Koen siksi velvollisuudekseni kertoa, että olen löytänyt yhden:

En minä ole nainen. Olen neutri.
Olen lapsi, hovipoika ja rohkeä päätös,
olen naurava häive helakanpunaista aurinkoa.
Olen kaikkien ahnaitten kalojen verkko,
olen malja kaikkien naisten kunniaksi,
olen askel kohti sattumaa ja perikatoa,
olen hyppy vapauteen ja omaan itseeni.
Olen veren kuiske miehen korvassa,
olen sielun vilu, lihan kaipuu ja kielto,
olen uusien paratiisien portinkilpi.
Olen liekki, etsivä ja röyhkeä.
Olen vesi, syvä mutta uskalias, polviin saakka,
olen tuli ja vesi rehellisessä yhteydessä, ilman ehtoja.

- Edith Södergran Kohtaamisia (WSOY 1982, suomennos Pentti Saaritsa)

Mitäpä tästä voi sanoa? Samaistun. Olin itsekin hahmotellut jotain "Muilta muille"-hengessä. Se on vielä jotenkin raakileen oloinen, mutta jaan sen silti teille.



Tämä on oodi

... meille,
jotka olemme astuneet ulos annetusta,
selvinneet
ja määrittäneet itsemme uudestaan.

... heille,
jotka eivät koskaan saaneet rakentaa itseään.

... ja teille,

jotka rakensitte työkalut meille käytettäväksi.

Meidät on koottu parhaista paloista

Olemme pieniä, jotka ovat löytäneet toisensa

Olemme häiriöitä napojen magneettikentässä

Havainnoitsijoita kahden välissä

Sukupuolihuolimattomia hämmennyksen tuottajia

 Olemme

vastakkainasettelun päätös

veden ja tulen liitos

Muokkaus 12.1.2019 //

Löysin joskus vuosi sitten tumblriin kirjoittamani kalevalamittaisen transsukupuolisuuden syntytarinan. Nauttikaa.

Transsukupuolisuuden synty

Emo minun ruumiin kantoi,
Esi-isä hengen antoi.
Toinen takoi mut tulesta,
Toinen veisti mut vedestä.

Nyt mä kysyn itseltäni,
Tiedustelen luonnoltani,
Höyrynä mä voinko elää?
Ristiriitaa sielus sietää?