Fantastisempi Romeo ja Julia

Laini Taylor: Aika taistelun & tähtivalon

Luin kirjan aiemman osan Karou, savun tytär ja pidin lukemastani siinä määrin, että halusin teokselle jatkoa. Täytyy sanoa, että olen hiljalleen pehmenemässä romanttisemmille fantasiatarinoille, vaikka aloitusosa jättikin vähän kylmäksi tälle romanssille. Tosin tätä pehmenemisen trendiä on ehkä nähtävissä myös aiemmassa kirja-arvostelussani Eetteritaivaan alla.

Ihan varauksetta en paranormaaliin romantiikkaan ole haksahtamassa. Aiemmin lukemaani, Karoun tarinaa muistuttavaa teosta Surunsyöjät en niellyt yhtä kakistelematta. Jos paranormaali romantiikka ja twilight kolahtaa, niin silloin voin tätäkin suositella ja miksei parjaamaani Nollosvallakumoustakin. Surunsyöjissä ja Karoun tarinassa on kuitenkin muutamia yhteneviä yksityiskohtia, joita en ihan täysin sulata genreen kuuluvina pakollisina kliseinä. Kuten nuoren päähenkilötytön nimi, joka molemmissa teoksissa tarkoittaa toivoa. Sitä yhtä kolmatta vastaavaa tarinaa en ole lukenut, mutta voi olla parempi, etten luekaan. Ainakin Surunsyöjät olisivat parantuneet huomattavasti, jos kirjailijan olisi annettu vähän kasvaa ja kirja olisi kustannustoimitettu kunnolla.

Tästä teoksesta siis jäi kuitenkin hyvä maku suuhun. Ehkä se johtuu siitä, että Eetteritaivaan tarinoiden tapaan pääpari ei voi olla yhdessä ja joutuu jopa vihaamaan toisiaan. Syytkin toki ovat varsin ymmärrettävät. Seuraava lainaus kertonee teille jotain (vahva spoilerivaroitus niille, jotka eivät ensimmäistä kirjaa ole lukeneet):

"No niin. Tiedäthän, kuinka Romeon ja Julian lopussa Julia herää kryptastaan, ja Romeo on kuollut? Romeo oli luullut Juliaa kuolleeksi ja tappanut itsensä hänen vieressään."
"Tiedän. Se oli mahtavaa", Zuzana sanoi ja äännähti samassa "Auts". Ilmeisesti Mik oli tuupannut häntä kyynärpäällä.
Karou ei ollut kuulevinaankaan. "Kuvittele, että Julia heräisi, ja Romeo olisi elossa mutta..." Karou vaikeni ja odotti äänensä tasaantumista. "Mutta hän olisi tappanut Julian koko perheen. Ja polttanut hänen kotikaupunkinsa. Tappanut ja ottanut orjiksi hänen kansansa."
Pitkän hiljaisuuen jälkeen Zuzana sanoi heikosti: "Huh."
"Niinpä", Karou sanoi ja sulki silmänsä kohti tähtiä.

- s. 311 

Fiksua kerrontaa ja juonenkuljetusta. Ajoittain tosin häiritsi pahastikin se, että piti oikeasti olla tarkkana siitä, mikä on aika ja paikka, mihin maailmojen kolkkaan kerronta on yhdessä kappaleessa siirtynyt. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen kirjaa ei siitä huolimatta malttanut laskea käsistään.

Pidän hahmojen ja tapahtumien raadollisuudesta ja moniulotteisuudesta, jotka pääsivät aivan omiin sfääreihinsä tässä osassa. Päähenkilö tekee myös ikäviä asioita. Paljon ikäviä asioita. Eikä hän ole moraalissaan yhtä kirkasotsainen ja erehtymätön kuin esimerkiksi eräs Potter. Krhm. Kaikki se raadollisuus tekee tästä hyvin viihdyttävää.

Jään odottelemaan innolla trilogian päätöstä ja sitä pakollista "nyt pelastetaan maailma (tai tässä tapauksessa kenties kaksikin)"-rykäisyä. Oman lisänsä tarinaan tuo myös hahmo, josta kirjailija on tehnyt niin perinpohjaisesti rakastettavan, että se on varmaan suorastaan pakko tappaa viimeisessä kirjassa. Tai sitten sille pitää keksiä jostain joku oma teennäinen rakastettu.

Ehkäpä Taylor on keksinyt jonkun tyylikkään tavan hoitaa nämä. Ainakin aion antaa sille mahdollisuuden. Tähän mennessä hän on onnistunut pitämään minut otteessaan ja luomaan kiinnostavan todellisuuden ja vastakkainasettelun. Samalla hän on antanut minulle hyvin mielenkiintoisen hirviörepresentaation ja vastakkainasettelun. Kuka on hirviö ja kuka ei? Mikä on kauneutta? Mikä hyvää?

Vähemmän sienimäisiä arvosteluja (ja enemmän spoilaavia) voi lukea esimerkiksi seuraavista paikoista:
Kirjavinkit, Risingshadow, Hallanhenki, Kaleidoscope.

Mutta joo, yhdyn heidän varoituksiinsa siinä, että takakansitekstejä ei kannata lukea, paitsi jos aivan erityisesti tykkää spoilaantumisesta.