Elämä

Maanantai aamuna herääminen on tuskaa. Kahdeksan luento tuntuu epäinhimilliseltä. Tuntuu, etten tajua mitään ja kaikki tapahtuu jonkinlaisen paksun lasin takana. Yritän pysyä hereillä ja odotan luennon loppumista.

Viimein se loppuu, kymmeneltä. Puen vaatteet ja astun ulos varsin miellyttävään talvisäähän. Ei ole liikaa pakkasta, mutta ei myöskään sohjoa, eikä liukasta. Ei sada mitään, eikä aurinko häikäise. Säässä ei ole mitään vikaa.

Jotain on kuitenkin vialla. Katson viiden riviä lipputankoja. Yhdessä niistä on lippu. Se ei ole aivan ylhäällä. Se on oikeaoppisesti toisen kolmanneksen kohdalla, niin että kankaan alareuna on roikkuessaan puolessa välissä.

Huomaan seisahtuneeni tangon eteen tuijottamaan sitä pää kallellaan. Käännän katseeni kulkusuuntaan ja jatkan matkaa. Mietin, voiko ihminen ottaa osaa sanomatta mitään tai tietämättä mitään vainajasta.

Elämä ei ole tuskatonta.