Lomaa ja kärpäsiä

Torstaina tulin junalla kotiin serkkuni luota Turusta. Tapoin ikkunalla pörräävät kärpäset. Kaveripoika tuli kylään ja sedällä oli hauskaa törmätessään siihen meidän pihalla. 

Eilen se kävi sisällä veetuilemassa. Serkkuni oli kuulemma ehdottanut setääni pyytämään isältä ”vävyä” lainaan siksi aikaa, että mökin huussi tyhjättäisiin. En ollut tuulella, että olisin jaksanut vääntää rautakangesta sanojen kaveri ja poika järjestystä. En useimmiten muutenkaan jaksa. Jostain syystä minun oletetaan seurustelevan, jos tulen paremmin jonkun kanssa toimeen. Eikä se ole aina edes sukupuolesta kiinni. 

”Hankkisit oman” vastasin sedälle. Ei edes nauranut. En tiedä johtuiko siitä, että hänellä on kolme poikaa…

Perjantaina lähdin kaverin kanssa seurakunnan nuorten iltaan. Tai yöhön oikeastaan. Ainakin osa valvoi koko yön. En kuulunut siihen porukkaan. Nukuin ruhtinaalliset puolitoista tuntia. Ainakin melkein. 

Siellä ne lauloivat karaokea ja hebailivat muuten vaan. Minä join teetä ja välillä sekoilin ja välillä otin vähän rauhallisemmin (väittivät minun olleen koomassa). Olen sitä mieltä, että koomapotilaskin olisi häiriintynyt niiden laulamisesta. 

Yritin muutenkin ottaa vähän rauhallisemmin (eli en pomppinut ympäriinsä), kun parannuttelin itseäni. Oli kurkku tullut kipeäksi edellisenä päivänä ja muutenkin kuumeinen olo. Kaverini tosin vaikutti jotenkin vielä kipeämmältä, vaikka epäilimmekin sairauden olevan sympatiasairautta, sillä se alkoi vasta, kun sanoin olevani vissiin vähän kipeä. Vähän… päätä särki sitä kääntäessä. Heh. Luulisi että siinä tilassa on erittäin huono ajatus valvoa, mutta se ei vaikuttanut häiritsevän sairastamista ollenkaan. Tai siis parantumista. Tänään olen jo ainakin melkein terve. Ei ole enää kipeä olo, mutta vähän tuntuu sairauden jäänteet vielä nielaistessani.

Lauantaina heräsin kahdeksalta. Olin mennyt nukkumaan kuudelta, nukkunut puoli seitsemään ja sitten nukahtanut uudelleen seitsemältä. Viideltä oli ollut ilta- tai aamupala, ja yhdeksän maissa päivällinen. Eli pitsaa.

Tänään äite käski yhdeltätoista minun nousta ja tappaa kärpäset. Edellisenä päivänä olin tappanut kolmisenkymmentä.
”Ei niiden pitäisi olla hereillä tähän aikaa vuodesta” Äite sanoi, kuten aika moni muukin, jolle olen kertonut huoneeseeni sikiävän täyteen jostain (luultavasti toisista kärpäsistä) kärpäsiä.
”Kukaan ei kertonut niille,” vastasin ja käänsin kylkeä. 

Kun lopulta jaksoin nousta, tuli komento, että pitää pilkkoa porkkanoita.

”Älä sit kaikkia.” 

Pilkoin niitä ajatuksessani ja havahduin siinä vaiheessa, kun otin viimeisen kuoritun porkkanan käteeni. Jätin sen sitten kuorimatta.
”Selvä. Ei kaikkia.”