Sukupuolten sota sisälläni

Tunnistan, että minulla on sekä maskuliininen että feminiininen puoli. Toisinaan ne ovat ihan hyvässä sovussa keskenään ja toisinaan tuntuu, että niillä on joku megalomaaninen parisuhderiita meneillään.

Koska olin lapsena tyttöoletettu, ei maskuliinisella puolellani ollut aina helppoa. Maskuliininen puoleni on ylpeä, selviytyjä, voimakas ja pärjäävä eikä se hyväksy itsensä vähättelyä. Mitä enemmän sitä yrittää ulkoapäin suitsia ja painaa alas, sitä kovempaa se taistelee vastaan.

Olen ollut usein konfliktissa ja toisinaan se vieläkin aiheuttaa haasteita, että mulla on samankaltainen kunniakäsitys ja oman ylpeyden suojelemisen tarve kuin miehillä. Naisten tuntuu olevan vaikea ymmärtää, miksi mulle on niin hirvittävän vaikeaa esittää tyhmempää kuin olen ja kerjätä sympatiapisteillä parempaa palvelua, apua tai mitä tahansa.

Hyvin pitkään maskuliininen puoleni oli aika avoimen vihamielinen kaikkea feminiinisyyttä kohtaan. Sekä muissa, että itsessäni. Mitä luontevammaksi oma ja ympäristön suhtautuminen maskuliinisuuteeni on tullut, sitä helpompi sen on sallia tilaa myös feminiinisyydelle.

Minussa on kuitenkin monia feminiinisiä ominaisuuksia.

Kaipaan läheisyyttä, mikä on feminiiniseksi mielletty tarve. Minun on kuitenkin vaikea pyytää tai hakea sitä. Käsittelen ongelmat mieluiten ensin itsekseni ja otan vasta sen jälkeen kontaktia läheisiini. Se on ilmeisesti tyypillisempää miehille. Toisaalta käsittelen asioita mielelläni sanallisessa muodossa - esimerkiksi kirjoittamalla, mikä on puolestaan tyypillisempää naisille. Sen jälkeen, kun olen saanut asioiden käsittelyn alkuun itsekseni, jatkan sen käsittelyä myös usein mielelläni minulle läheisten ihmisten kanssa.

Kaipaan tilaa omille projekteilleni, mutta toisaalta muiden ihmisten läheisyys ei ala ihan hirvittävän nopeasti ahdistaa minua. Vallankin läheisimpien ihmisten kanssa minun on helppoa olla pitkiäkin aikoja yhtäjaksoisesti ilman, että se alkaa kuormittaa.

Kykenen mielestäni melko hyvin asettumaan toisen ihmisen asemaan. Huolehdin muista ihmisistä ja hoivaan mielelläni eläimiä, sairaita ja lapsia. Tiedostan, että mulle tulee joskus tilanteita, jolloin toivon myös itse, että minusta pidetään huolta. Siitäkin huolimatta, että yleensä maskuliininen puoleni pitää sitä kyvykkyyttäni loukkaavana ja infantilisoivana.

Näen sovun ja tasapainon oman feminiinisyyteni ja maskuliinisuuteni välillä olevan monella tapaa avainasemassa psyykkiselle hyvinvoinnilleni ja sosiaaliselle joustavuudelleni. Maskuliininen puoleni on voimakas ja dominoiva, mikä varmaan kuulunee asiaan. Feminiininen puoleni on aika paljon jäänyt sen jalkoihin - mikä on sinällään aika osuva analogia naisten historiallisesta asemasta yhteiskunnassa.

Haluaisin antaa niille kummallekin tilaa kasvaa ja kukoistaa - ilman että tarvitsee alkaa tukahduttaa kumpaakaan.