Ihastuskoe beta

Halusin selvittää, miten ihastusmekanismini toimii, joten tein kokeen. Kokeen aikana mulle selvisi paljonkin asioita, joskin varsin erilaisia asioita, kuin mitä varsinaisesti alunperin lähdin tutkimaan. Plus onnistuin aiheuttamaan itselleni jonkinasteisen identiteettikriisin.

Luulisin, että parhaiten tämän kokeen lähtökohtia taustoittaa kokeideni raportoinnit. Jaan teille nyt enimmäkseen viimevuodelle sijoittuvia raportteja betakokeesta, alfakokeesta ja kokeiden jälkeisiä kontrollireporttejani.

Betakoe 

Oon nyt tehnyt nyt omalla psyykelläni muutaman kokeen ihastumisesta. Pohdin tossa, että mulla periaatteessa on ollut sellasia vähemmän spontaaneja ihastumisia, että oon vaan todennut, että tää toinen on hyvä tyyppi ja sit jotenkin vaan ajatellut sitä paljon. Testatakseni, että voinko valita ihastua johonkuhun, valitsin tyypin tästä "olis kiva tuntee paremmin"-kategoriasta ja aloin ajatella sitä enemmän. Aloin havaita, että musta oli jotenkin tavallista kivempi, kun se alkoi jutella tai oltiin jossain samoissa ympyröissä. Ei mitään dramaattisia perhosia mahassa, tai muutakaan sellasta tosin.

1. Raportti:
Testatakseni tätä hypoteesia pidemmälle, päätin lopettaa ihastumisen. Meni pari päivää, tai ehkä viikko, mut en enää ajatellut tätä ihmistä niin paljon ja suhtauduin siihen jotenkin paljon objektiivisemmin. Ihastuminen oli kuitenkin melko kivaa. Nautin niistä hormonipärinöistä. 

Päätin sitten kokeilla toimisiko se myös johonkin toiseen saman kategorian tyyppiin. No toimihan se. Yllättävän nopeastikin itse asiassa. Hetkeksi huomasin ihastuneeni vaivihkaa myös uudestaan ensimmäiseen koekaniiniini. Ehkä vähemmän kuin toiseen mutta kuitenkin.

Ihastuminen ei kuitenkaan saanut mua käyttäytymään järjettömän typerästi. Voin käyttäytyä normaalisti. Olen ehkä hajamielinen keskittyessäni johonkin muuhun, kuin siihen, mitä olen tekemässä, mutta totta puhuen, se ei paljon eroa normaalitilastani. Lisäksi luulen sen vähentäneen unentarvettani. Nukun ehkä 5 tuntia yössä, eikä mua väsytä.

Musta jotenkin tuntuu, että mun pitäisi pahoitella tekstin kliinistä ja analyyttistä sävyä. Totuus on, että yritän sillä etäännyttää tämän ilmiön itsestäni. Aamulla päätin nimittäin, että jos haluan, että tällä on tulevaisuutta, niin mun täytyy ennen sen mukaan toimimista tehdä seuraavat asiat: 1) keskustella puolisoni kanssa 2) ottaa vähän etäisyyttä ihastumiseen ollakseni objektiivisempi ja 3) arvioida tilanne objektiivisemmin.

Ottaakseni etäisyyttä, mun täytyy erinäisin kielellisin ja mentaalisin keinoin siirtää tämä tarinallisen käsittelytavan piiristä analyyttisesti käsiteltäväksi. Kokemukseni mukaan se on tehokkain tapa vaimentaa emootiovastetta. Se puolestaan ei onnistu, jos raportoisin kaikista niistä tavoista, millä aivoni yrittävät harhauttaa minut ajattelemaan koekaniinini ihquja puolia. (Onhan se söpö. Ei sillä. Ja pidän sen välittömyydestä. Ja innosta uppoutua fiktiivisiin maailmoihin. Ja huumorintajusta. Ja… no ehkä tämä tuli tällä selväksi.)

2. Raportti:

Ensimmäinen päivä taitaa olla vaikein. Kohteen ajattelusta tuleva mielihyvä motivoi vissiin aika tehokkaasti ajattelemaan sitä. Jos se mahtuisi just nyt mun tunnerepertuaariin, niin olisi varmaan aika pelottavaa, miten itseään voi manipuloida. Vähän tosin harmittaa nujertaa jotain näin… erm… herttaista (?) tunnetta. On ihan mukavaa saada mielihyvää siitä, että välittää jostain.

3. Raportti:

En taida olla vielä emotionaalisesti yli tästä, mutta kohteen ajattelusta saatava mielihyvä on selvästi laskenut. Tunnen ajatteluni toimivan hieman kirkkaammin, vaikka ajatukseni palaavatkin edelleen obsession omaisesti kohteeseen.

Avain emootioresponsen vähentämiseen tuntuisi olevan mielihyvää tuottavien ajatusten torjuminen ja erittely analyysiprotokollalla ja narratiiviprotokollan hyödyntäminen kohteen ihastusta purkavien piirteiden esiintuomisessa. Vaikuttaa myös siltä, että etäännyttävä, akateeminen kielenkäyttö myös helpottaa aiheen käsittelyn siirtämistä narratiiviprotokollalta analyysiprotokollalle.

Nukuin myös seitsemisen tuntia yöllä, enkä nähnyt huomionarvoisia unia. Nyt vähän väsyttää, mutta pidän sitä tavanomaisena responsena tilanteeseen.

Nyt mun aivot jo välillä haluaisivat arvioida tilannetta ”objektiivisesti”, mutta en vielä luota niiden objektiivisuuteen. Se on kuitenkin juoni koukuttaa mut takas hormonipöllyyn.

4. Raportti:

Mun täytyy tehdä uusi, vähän paremmin alusta saakka raportoitu koe. Luulen tosin, että mun psyyke on tällä hetkellä sen verran väsynyt, että sille pitää antaa toipumisaikaa näistä aiemmista kokeista.

Teen edelleen töitä tämän affektion kohdistuksen purkamisen eteen, mutta sen luonne on muuttunut passiivisemmaksi. Lähinnä pidän huolta siitä, että en lipsahda ajattelemaan kohdetta liian pitkäksi aikaa ja stimuloi positiivista emootioresponsea tiedostamattani. Sitä ei tapahdu enää ihan yhtenään, mutta kohde nousee edelleen sattumanvaraisesti mieleen useampia kertoja päivässä.

Kohde on myös alkanut aiheuttaa spontaaneja torjuntareaktioita. Haluaisinko, että hän tietää minusta kaiken? En. Olisiko kiva näyttää tämä teksti hänelle? Ei. En vielä tunne häntä niin hyvin, että voisin luottaa häneen.

Pidän tämän tyyppistä torjuntareaktiota merkkinä siitä, että myös narratiivinen protokollani on alkanut käsitellä affektiokohdetta vähemmän obsessiivisesti.

Oon alkanut miettiä, että voisinko raportoida tästä blogiini. Ehkäpä.

5. Raportti:

Koehenkilöt vaikuttavat palanneen aivoissani kategoriaan ”ihmiset, joihin haluaisin tutustua paremmin”. Ihastusajatukset tuntuvat painuneen ainakin taka-alalle.

Olisi ehkä valehtelua väittää, että oon nyt kokonaan yli tästä, mutta viitteitä siitä on jo. Ajatus toisesta parisuhteesta aiheuttaa lievää pakokauhua. Toisaalta samat tuntemukset mulla oli vielä kumppanistanikin vuonna 2008. Sitä vaan kelaa, että oikeesti, onko tää nyt se tyyppi, jonka kanssa haluan seurustella. Itse asiassa tässä lista sen kaikista huonoista puolista ja parisataa muistokuvaa hänestä vähiten edustavimmillaan. Lisäksi tässä vielä kaikki ne piirteet, mitkä ärsyttää sua, on noloja tai muutoin vaan epämiellyttäviä. No miltä nyt tuntuu?

Silti. Kaikesta siitä huolimatta mä valitsin silti kiintyä häneen. Osittain siinä oli myös uteliaisuutta. Mutta kyllä mä myös ihan oikeasti arvioin, että se voisi toimia. Ehkä se on oleellisinta. Voisiko se toimia? Romantikko varmaan olisi tästä eri mieltä, mut taidan olla aika kaukana romantikosta. Ystäväni sanoi, että näitä asioita ei päätetä järjellä. Ehkä se on totta myös minun tapauksessani. En mä kai järjellä päätä, että olisipa fiksu veto alkaa seurustella toisen henkilön kanssa. Erittäin käytännöllistä, eikä lainkaan työlästä.

Ei. Siinähän on ihan vitusti duunia. Se on kiinni siitä, haluammeko minä ja toinen osapuoli sitä. Ja sit tosiaan siitä, että voisiko se toimia.

6. Raportti:

Tilanne vaikuttaisi olevan kontrollissa. Ei kokonaan purettu, mutta se ei myöskään ole aktiivisesti työstettävänä. Meen tällä tän viikon loppuun. Katon ensiviikolla, jos tartten aktiivipurkuvaiheen.

Joka tapauksessa musta tuntuu, kuin olisin jo tehnyt päätöksen siitä, että jos tulisi tilaisuus, tarttuisin siihen. Siitäkin huolimatta, että se on heuristisen affektion pohjalta tehty päätös, eikä siksi kovin hyvin arvioitu sellainen.

”vuonna 1980 Robert B. Zajonc esitti, että tunteelliset reaktiot ärsykkeisiin -- esiintyvät automaattisesti ja myöhemmin vaikuttavat siihen, miten tietoa käsitellään ja arvostellaan.
Vuonna 2000 Finucane ja muut teoretisoivat, että myönteiset tunteet tilannetta kohtaan (ts. myönteinen tunnereaktio) johtaisi matalampaan riskin hahmotukseen ja suurempaan hyötyyn, vaikkakaan tätä ilmiselvästi ei voida perustella kaikissa tilanteissa.”

7. Raportti:

Mitä kokeisiini tulee, oon antanut nyt ajatusteni lepattaa omaa tahtiaan sen tarkemmin pyrkimättä kontrolloimaan. In real life noteeraan kyllä heistä affektiiviset piirteet. Se ei tunnu vaikuttavan juurikaan toimintaani heidän läsnäollessaan. Yritin jossain vaiheessa kokeeksi virittää keskustelua jostain normaalien ympyröidemme ulkopuolelta, mutta se ei oikein ottanut tulta alleen, joten annoin olla.

Mietin, että oon osittain ”polykaapissa” siksi, että nautin siitä, ettei minun odoteta olevan ”parisuhdemarkkinoilla”. Se sallii mulle erilaisen sosiaalisen ympäristön. Voin esimerkiksi hengailla miesseurassa, eikä kukaan oleta mun olevan iskemässä sieltä ketään. Muhun ei suhtauduta sen kautta, miten kiinnostava olen romanttisesti/seksuaalisesti, vaan sen kautta, mikä on statukseni muissa asioissa (kaveripiirissä, harrastusporukassa, sosiaalisissa tilanteissa jne.) Se on jotain, mitä olen kaivannut niin kauan.

Osittain tää on varmaan myös sitä, että nautin siitä, että mua ei nähdä minkään sukupuolen kautta. Kun oon parisuhteessa, niin suhteen ulkopuolisille ihmisille on kohtalaisen yhdentekevää, mikä mä oon. Tosin tää voi olla sitäkin, että alan olla oikean ikäinen ja oikeanikäisten seurassa.

Edelleen tosin tulee sillein gringe-fiilis, kun joku ehdottaa naistensaunaa. 

8. Raportti:

Jossain vaiheessa mielessäni kävi niinkin typerä ajatus, kuin että eihän suhteen ole pakko aina onnistua. Mietin ja vatvon asiaa hyvän aikaa ennen kuin se edes on varsinaisesti ajankohtaista ja haluan olla jotenkin hirvittävän varma jokaisesta askeleesta, jonka otan. Jokin minussa tunnistaa perfektionistin tässäkin.

Mutta siis ihan oikeasti. Kun miettii, miten vituilleen ihmisen elämä voi suhderintamalla otetusta väärästä askeleesta mennä, onko se joku ihme, että ei ehdoin tahdoin lähde hyppimään heikoille jäille... Siis miksi ihmeessä ottaa niin isoja riskejä, jos voi varsin helposti pelata varman päälle? Kun nyt kuitenkin (toisin kuin mitä ilmeisen monille) mulle on suotu varsin tarkka harkintakyky näissä asioissa, niin olisi täyttä idiotismia jättää se käyttämättä. Vähän niinku lähtis ajamaan formuloita ilman kypärää ja turvavyötä.

Päätin kuitenkin hahmotella itselleni suuntaviivoja seuraavaan affektiokokeeseen.

9. Raportti:

Mietin, että voiko ihastumisesta kokemuksena tulla riippuvaiseksi? Vähän samaan tapaan, kuin adrenaliinista. Se kuitenkin stimuloi aika voimakkaasti mielihyväkeskusta. Tällä hetkellä kukaan ei juurikaan liikauta ihastumiskeskustani, mutta huomaan jollain tapaa kaipaavani sitä. Ihan vaan niitä ihastuspärinöitä. Ne häiritsevät about kaikkea toimintaa, mutta tuntuvat hyvältä. 

Ihastumisessa ja addiktiossa on yllättävän paljon samaa. Tietynlaista pakkomielteisyyttä, sitä että jokin on mielessä jatkuvasti, typeriä päätöksiä, salailua ja sen sellaista.

Medikalisoinko mä nyt tarpeettomasti täysin luonnollista asiaa? Mahdollisesti. Mut ei se lääketiedekään mitään yliluonnollista ole. Analyyttinen puoleni vastustaa kiivaasti sitä, että jokin elämän osa-alue jätettäisiin tieteen ulkopuolelle ihan vain siksi, että jostakusta tuntuu pahalta, että hänen elämää suuremmille kokemuksilleen löytyy ihan järjellisiä syitä ja selkeitä mekanismeja.

 Kyllä. Pidän tietoa aika suuressa arvossa ja uteliaisuus lienee perisyntini.

Mahdollisesta addiktion ruokkimisesta huolimatta, aion suorittaa myöhemmin uuden affektionkohdistuskokeen. 

10. Raportti:

Ensimmäisestä kokeestani alkaa olla jo mukavasti aikaa. Päätin aloittaa uuden kokeen marraskuussa ja se on melkein nurkilla. Sen vuoksi minun täytynee alkaa pohtia kohderyhmää. Ajattelin ottaa 12 vaihtoehtoa kategoriasta "olisi kiva tuntea paremmin" ja arpoa niistä yhden kohteeksi. Yritän laittaa vaihtoehdoiksi laajan kirjon erilaisia tyyppejä.

Fiilikset tällä hetkellä: oikeastaan vähän sillein laiskottaisi ja muutenkin jokin minussa hankaa vastaan kokeen aloittamista. Ainakaan en ole enää pärinöissä. Musta on edelleen hirvittävän kiva jutella betatestini koekaniineille. En kuitenkaan enää määrittelisi sitä ihastukseksi. Mikäli toinen osapuoli osoittaa kiinnostusta, asiaa voidaan harkita uudelleen. Olen kuitenkin vallan tyytyväinen kaverin statukseen. Ystäväkin olisi ihan jeba.

Ehkä kokeen aloittaminen vähän pelottaa mua.