Kasvihuone omenapuussa
Nyt on virta vähän kortilla, mutta pakko kirjoittaa silti. Kyllä tässä koneessa riittää tällä käytössä virtaa vielä seitsemäksi aktiiviseksi tunniksi tai ainakin puoleksi kuuksi lepotilassa.
Aamulla heräsin veljeni ramppaamiseen. Hetken kuluttua äiti tuli tuomaan lyhdyn huoneeseeni. Valoisuuden vähäisyydestä päättelin, ettei kello ollut vielä lähelle puolta päivää. Jaksaessani nousta ylös tajusin, että sähköt olivat menneet. Tuuli, jonka vinkumisen savuhormissa olin kuullut jo mennessäni nukkumaan yöllä, oli katkaissut sähköt. Kohotin lyhtyä ja totesin kellon olevan yhdeksän.
Äitini oli puolisen tuntia aiemmin herännyt tunteeseen, että pitää katsoa pihalle, mitä on tapahtunut. Silloin hän totesi takapihamme kasvihuoneen menneen leikkimään puumajaa. Vessakäynnin jälkeen ikkunasta sai uudelleen leikkiä piiloleikkiä kasvihuoneen kanssa. Se oli vaihtanut paikkaa ja kieri kohti naapurimme rajaa. Rajalla kasvaviin puihin se sitten juuttui, eikä naapurintyttö kasvihuonettamme tapaninpäivän vieraakseen. Isäni ja veljeni kävivät irroittamassa muovit.
Nyt olen lähinnä lukenut kirjoja mukavasti takan lämmössä ja kynttilän valossa. Pitkulainen huoneeni, jonka päässä on pieni itäiseen metsään päin aukeava ikkuna, ei ole kovinkaan valoisa, vaikka tuuli onkin jo vienyt pilvet ja sateen mennessään.
Lähistöltä on kaatunut hyvin vähän puita – se yksi mikä sattui poikkaisemaan sähkölinjat, eivätkä rakennuksetkaan kasvihuonettamme lukuunottamatta ole juuri moksiskaan tuulesta. Edes kaksisataa vuotta vanha, keskellä pihaamme kasvava kuusi ei näytä kärsineen.
Isä laittoi agrekaatin pakastimiimme ja äiti kuuntelee taukoamatta paikallisradiota. Vedentulo on lakannut. Pitää varmaan kohta alkaa hakea naapurista, jonne tulee kaupungin vesi. Oma pumppumme on kiinni samoissa sähkölinjoissa kuin talomme.
On meillä silti käynyt parempi tuuri kuin tätini perheellä. Heiltä hajosi joko aa-paalu päreiksi ja repi piuhat talon seinästä mennessään. Uudemmanaikaiset talot kärsivät varmaan eniten. Ilman sähköä ne pidemmän päälle mätänisivät pystyyn. Onneksi meillä on muutama takka: yksi minun huoneessani, yksi pirtissä (joksi nimitämme olohuonettamme) ja leivinuunitakka keittiössä. Kyllä täällä pärjää. Huomenillaksi varmaan saadaan sähköt takaisin.
Jälkikommentti: Illalla saatiin sähkö takaisin, kun tiedettiin mikä linja oli poikki ja naapurin tuttu, joka oli ollut korjaamassa linjoja kävi hoitamassa sen. Välillä silti pätkii vieläkin ja huomenaamuksi on luvattu samanlaista myräkkää...
Ai niin... ja sain sen oppimis/luentopäiväkirjani palautettua ajoissa sitten kuitenkin.
Aamulla heräsin veljeni ramppaamiseen. Hetken kuluttua äiti tuli tuomaan lyhdyn huoneeseeni. Valoisuuden vähäisyydestä päättelin, ettei kello ollut vielä lähelle puolta päivää. Jaksaessani nousta ylös tajusin, että sähköt olivat menneet. Tuuli, jonka vinkumisen savuhormissa olin kuullut jo mennessäni nukkumaan yöllä, oli katkaissut sähköt. Kohotin lyhtyä ja totesin kellon olevan yhdeksän.
Äitini oli puolisen tuntia aiemmin herännyt tunteeseen, että pitää katsoa pihalle, mitä on tapahtunut. Silloin hän totesi takapihamme kasvihuoneen menneen leikkimään puumajaa. Vessakäynnin jälkeen ikkunasta sai uudelleen leikkiä piiloleikkiä kasvihuoneen kanssa. Se oli vaihtanut paikkaa ja kieri kohti naapurimme rajaa. Rajalla kasvaviin puihin se sitten juuttui, eikä naapurintyttö kasvihuonettamme tapaninpäivän vieraakseen. Isäni ja veljeni kävivät irroittamassa muovit.
Nyt olen lähinnä lukenut kirjoja mukavasti takan lämmössä ja kynttilän valossa. Pitkulainen huoneeni, jonka päässä on pieni itäiseen metsään päin aukeava ikkuna, ei ole kovinkaan valoisa, vaikka tuuli onkin jo vienyt pilvet ja sateen mennessään.
Lähistöltä on kaatunut hyvin vähän puita – se yksi mikä sattui poikkaisemaan sähkölinjat, eivätkä rakennuksetkaan kasvihuonettamme lukuunottamatta ole juuri moksiskaan tuulesta. Edes kaksisataa vuotta vanha, keskellä pihaamme kasvava kuusi ei näytä kärsineen.
Isä laittoi agrekaatin pakastimiimme ja äiti kuuntelee taukoamatta paikallisradiota. Vedentulo on lakannut. Pitää varmaan kohta alkaa hakea naapurista, jonne tulee kaupungin vesi. Oma pumppumme on kiinni samoissa sähkölinjoissa kuin talomme.
On meillä silti käynyt parempi tuuri kuin tätini perheellä. Heiltä hajosi joko aa-paalu päreiksi ja repi piuhat talon seinästä mennessään. Uudemmanaikaiset talot kärsivät varmaan eniten. Ilman sähköä ne pidemmän päälle mätänisivät pystyyn. Onneksi meillä on muutama takka: yksi minun huoneessani, yksi pirtissä (joksi nimitämme olohuonettamme) ja leivinuunitakka keittiössä. Kyllä täällä pärjää. Huomenillaksi varmaan saadaan sähköt takaisin.
Jälkikommentti: Illalla saatiin sähkö takaisin, kun tiedettiin mikä linja oli poikki ja naapurin tuttu, joka oli ollut korjaamassa linjoja kävi hoitamassa sen. Välillä silti pätkii vieläkin ja huomenaamuksi on luvattu samanlaista myräkkää...
Ai niin... ja sain sen oppimis/luentopäiväkirjani palautettua ajoissa sitten kuitenkin.
Kommentit
Lähetä kommentti