Maata Näkyvissä 2010
MaataNäkyvissä-festareilla oli konserttien välisinä aikoina workshoppeja ja studioita, joissa oli mahdollista keskustella asioista. Kävimme yhdessä studiossa, mistä en oikein saanut mitään uutta irti.
Siellä käsiteltiin eksistentiaalisia (olemassa oloa koskevia) kysymyksiä Jumalasta, eli sellaista peruskauraa, mikä on käyty läpi jo rippikouluikäisenä tai viimeistään ensimmäisenä isoisvuonna. Koko studion pääsanoma oli: Jumalan olemassaoloa tai olemattomuutta ei voita tieteellisesti todistaa. No shit sherlock. (Get some laksative...) Silti jätimme vallan käsittelemättä kysymyksen, joka oli studion nimi: "Kuka loi Jumalan?"
k18 -workshop (aihe: Uskallanko elää?), jossa kävimme myöhemmin oli huomattavasti antoisampi. Se on sinänsä mielenkiintoista, sillä en otsikon perusteella kokenut aihetta mitenkään erityisen koskettavaksi. Eihän siinä ole mitään ongelmaa uskaltaa elää, se uskaltaako kuolla onkin sitten eri juttu. Menin sinne lähinnä siksi, että toivoin saavani sieltä jotain enemmän kuin perusstudiosta.
En yhtään ihmettele, miksi yksi ihminen sanoi tulleensa sinne, koska tykkäsi sen puhujasta (Ilkka Puhakka). Kyseinen ihminen sanoitti rippikouliveisun Älä pelkää, joka oli riparilla lempikappaleeni jostain syystä. Hän otti tämän kappaleen kertosäkeen esille puheessaan. Kyseinen biisi avautui minulle aivan eri tavalla. Aloin ymmärtää, miksi joskus aikaa sitten kun heräsin yöllä jonkinlaiseen pelkotilaan kyseinen kappale tuli ensimmäisenä mieleeni.
Kerran yöllä (jollain tapaa okkultistisen) pelon vaivatessa hän kuuli kuin joku olisi sanonut: ”Älä pelkää, hän vierelläs seisoo ja kannattaa. Älä pelkää, ei pimeyden voimat sua valtaan saa. Älä pelkää, hänen armonsa lopu ei milloinkaan. Älä pelkää hän kanssasi kulkee ja johdattaa.” Hämmentyneenä tästä hän otti kynän ja paperia ja pyysi, että saisko uudestaan. Ja hänhän sai sen uudestaan ja kirjoitti ylös.
Oli toinenkin asia, joka luennossa tuntui koskettavan juuri minua. ”Ennenkuin osaa elää, on opittava kuolemaan”, Puhakka kertoi jonkun hänen luennoitsijansa joskus sanoneen. Hän avasi tätä lausahdusta kertomalla, että voidakseen elää, on hyväksyttävä se, että voi kuolla ihan koska hyvänsä ja lakattava pelkäämästä kuolemaa. Kuulostaa ihan järkevältä ja voi olla että pari vuotta sitten se olisi ollut mukamas itsestäänselvyys minulle. Viime aikoina olen kuitenkin syystä tai toisesta miettynyt kuolemaa enemmänkin. Suurin piirtein aina ajaessani pidempää matkaa autolla. Ei se nyt kovin kaukaa haetulta tunnu, kun miettii miten paljon nuoria kuolee liikenteessä.
Jo ennen syntymäämme kaikki päivämme on luetut. Eli Jumala tietää jo meidän syntyessämme kuinka monta päivää me täällä vietämme. Ja mehän vietämme täällä niin monta päivää - kuljimme me sitten kävellen, autolla, laivalla tai venäläisellä lentokoneella. Tämä tarkoittaa sitä, että jollen kuole auto-onnettomuuteen, kuolen johonkin muuhun, kun olen kuollakseni. Nuorena kuolemisen toisena vaihtoehtona olen jostain syystä pitänyt aivokasvainta.
Olen varmaankin katsonut liian monta Dr. Housea.
k18 -workshop (aihe: Uskallanko elää?), jossa kävimme myöhemmin oli huomattavasti antoisampi. Se on sinänsä mielenkiintoista, sillä en otsikon perusteella kokenut aihetta mitenkään erityisen koskettavaksi. Eihän siinä ole mitään ongelmaa uskaltaa elää, se uskaltaako kuolla onkin sitten eri juttu. Menin sinne lähinnä siksi, että toivoin saavani sieltä jotain enemmän kuin perusstudiosta.
En yhtään ihmettele, miksi yksi ihminen sanoi tulleensa sinne, koska tykkäsi sen puhujasta (Ilkka Puhakka). Kyseinen ihminen sanoitti rippikouliveisun Älä pelkää, joka oli riparilla lempikappaleeni jostain syystä. Hän otti tämän kappaleen kertosäkeen esille puheessaan. Kyseinen biisi avautui minulle aivan eri tavalla. Aloin ymmärtää, miksi joskus aikaa sitten kun heräsin yöllä jonkinlaiseen pelkotilaan kyseinen kappale tuli ensimmäisenä mieleeni.
Kerran yöllä (jollain tapaa okkultistisen) pelon vaivatessa hän kuuli kuin joku olisi sanonut: ”Älä pelkää, hän vierelläs seisoo ja kannattaa. Älä pelkää, ei pimeyden voimat sua valtaan saa. Älä pelkää, hänen armonsa lopu ei milloinkaan. Älä pelkää hän kanssasi kulkee ja johdattaa.” Hämmentyneenä tästä hän otti kynän ja paperia ja pyysi, että saisko uudestaan. Ja hänhän sai sen uudestaan ja kirjoitti ylös.
Oli toinenkin asia, joka luennossa tuntui koskettavan juuri minua. ”Ennenkuin osaa elää, on opittava kuolemaan”, Puhakka kertoi jonkun hänen luennoitsijansa joskus sanoneen. Hän avasi tätä lausahdusta kertomalla, että voidakseen elää, on hyväksyttävä se, että voi kuolla ihan koska hyvänsä ja lakattava pelkäämästä kuolemaa. Kuulostaa ihan järkevältä ja voi olla että pari vuotta sitten se olisi ollut mukamas itsestäänselvyys minulle. Viime aikoina olen kuitenkin syystä tai toisesta miettynyt kuolemaa enemmänkin. Suurin piirtein aina ajaessani pidempää matkaa autolla. Ei se nyt kovin kaukaa haetulta tunnu, kun miettii miten paljon nuoria kuolee liikenteessä.
Jo ennen syntymäämme kaikki päivämme on luetut. Eli Jumala tietää jo meidän syntyessämme kuinka monta päivää me täällä vietämme. Ja mehän vietämme täällä niin monta päivää - kuljimme me sitten kävellen, autolla, laivalla tai venäläisellä lentokoneella. Tämä tarkoittaa sitä, että jollen kuole auto-onnettomuuteen, kuolen johonkin muuhun, kun olen kuollakseni. Nuorena kuolemisen toisena vaihtoehtona olen jostain syystä pitänyt aivokasvainta.
Olen varmaankin katsonut liian monta Dr. Housea.
Kommentit
Lähetä kommentti