Väliaikainen vapaudentunne

Kuten aiemmasta ruikuttamisestani olette tainneetkin huomata, minulla on ollut kiirettä ja ketutusta, ja stressiä ja vaikka mitä ihme paskaa.

Eilen illalla rukoilin (nyt puolet niistäkin vähistä blogini lukijoista varmaan lähtevät, mutta vitut heistä), että rauhoittaisi mua, eikä antaisi panikoida kirjoituksissa ajan tai minkään muunkaan suhteen. Uskotte Jumalaan tai ette, uskon minä tai en, niin ainakin jokin psykologinen vaikutus sillä on.

Nukuin yöni hyvin, tai ainakin normaalisti. Heräsin vasta kellon soittoon. En tuntenut aamulla sitä ”en ole lukenut riittävästi” –tunnetta, joka mulla oli sekä ennen biologian, että filosofian kirjoituksia. Adrenaliinitasoni kirjoituksissa oli täysin toista luokkaa kuin esimerkiksi viimekeväisissä filosofian kirjoituksissa (krhm… jostain kumman syystä ). Siellä oli oikeastaan aika leppoisaa olla. Loppuvaiheen vessahätää lukuun ottamatta. Aika riitti hyvin ja suurin osa jutuista vaikutti ihan suhteellisen selkeiltä. Enkä alkanut turhautua niissäkään kohdissa, missä en ymmärtänyt. Oli paljon vapautuneempi olla siellä, kuin vaikkapa eilisessä ruotsin kokeessa.

Nyt jälkikäteenkin on ihan hyvä olla. En märehdi mitään vastaustani, kuten biologian kirjoitusten jälkeen. (”Mä laitoin siihen kemosynteesi, vaikka se on fotosynteesi…! Mä kyl tiesin että se oli fotosynteesi, mutta en muistanu, että siinäki synty sokeria. Miksen mä jättäny siihen fotosynteesiä, niinku aluks pistin…” Ja muuta vastaavaa minulle kohtalaisen epätyypillistä märehdintää.)

No keväällä sitten uudestaan.