Myöhäinen herätys
”Ihanaa saan nukkua pitkään,” oli ajatukseni, kun kuulin tämänaamuisten liikuntatuntieni peruuntumisesta eilen. Minulla on lukujärjestyksen mukaan liikuntaa kaksi ensimmäistä tuntia kahdeksasta alkaen ja sen jälkeen on kolme hyppäriä. Eli siis saisin mennä kouluun yhteen.
Näin teoriassa. Todellisuudessa heräsin jo joskus ennen tavallista heräämisaikaani. Ajattelin kirjoituksia. Yritin olla ajattelematta kirjoituksia ja ajattelin niitä vähän lisää. Minulle epätyypillisesti aloin märehtiä sitä, että olin biologian ylppäreissä puhunut kemosynteesistä, enkä fotosynteesistä ja en ollut tunnistanut ilmeisesti ritariperhosta muutoin älyttömän helpossa lajitunnistus-tehtävässä.
Näin teoriassa. Todellisuudessa heräsin jo joskus ennen tavallista heräämisaikaani. Ajattelin kirjoituksia. Yritin olla ajattelematta kirjoituksia ja ajattelin niitä vähän lisää. Minulle epätyypillisesti aloin märehtiä sitä, että olin biologian ylppäreissä puhunut kemosynteesistä, enkä fotosynteesistä ja en ollut tunnistanut ilmeisesti ritariperhosta muutoin älyttömän helpossa lajitunnistus-tehtävässä.
Mitä vitun väliä?
Mä tiedän, että miten paljon ne vaikuttavat vasta sitten, kun ne tulee YTL:lältä takas, eikä niille enää mitään voi. Voi, miksi aivoni eivät suostu tällä kertaa uskomaan sitä?
Aloin ajatella jotain ihan muuta kuin ylppäreitä. Pyrin vajoamaan takaisin uneen tai edes omaan fantasiamaailmaani. Aina ne tulivat mieleen ja jotain kiertopolkua myöten palasin takaisin kirjoituksiin. Sitten veljeni heräsi. Eikä ollut toivoakaan, että saisin suljettua sen portaiden ramppaamisesta aiheutuvan metelin pois korvistani. Puhumattakaan herätyskellosta, jonka se oli jättänyt torkulle.
”Pilili-pilili-pilili-pilili-pililipil ilipililiiililililillililililililillililillilililiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!!!!!!!!!”
Ensimmäisellä kerralla painoin tyynyn korvilleni ja suljin sen pois. Isäni rymisteli yläkertaan. Kello sammui silloin itsestään. Sitten se alkoi hetkenkuluttua tiluttamaan toisen kerran. Vittuunnuin. Ponkaisin ylös ja kävelin veljeni huoneeseen, joka oli omani vieressä. Silmissä alkoi musteta. Se johtui vissiin jotenkin verenpaineesta, -sokerista tai jostain. Niin kävi minulle aina joskus, kun nousen äkisti ylös aamulla.
Sain herätyskellon pois päältä, kun musta väistyi. Päätin, että veljeni saisi kuulla tästä. En jaksanut mennä enää nukkumaan. Turhautti.
Nyt katselen, kuinka oma herätyskelloni alkaa pikkuhiljaa valaista ja soittaa hiljaisella äänellä linnun laulua. Onpas mukava herätä näin myöhään.
Aloin ajatella jotain ihan muuta kuin ylppäreitä. Pyrin vajoamaan takaisin uneen tai edes omaan fantasiamaailmaani. Aina ne tulivat mieleen ja jotain kiertopolkua myöten palasin takaisin kirjoituksiin. Sitten veljeni heräsi. Eikä ollut toivoakaan, että saisin suljettua sen portaiden ramppaamisesta aiheutuvan metelin pois korvistani. Puhumattakaan herätyskellosta, jonka se oli jättänyt torkulle.
”Pilili-pilili-pilili-pilili-pililipil ilipililiiililililillililililililillililillilililiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!!!!!!!!!”
Ensimmäisellä kerralla painoin tyynyn korvilleni ja suljin sen pois. Isäni rymisteli yläkertaan. Kello sammui silloin itsestään. Sitten se alkoi hetkenkuluttua tiluttamaan toisen kerran. Vittuunnuin. Ponkaisin ylös ja kävelin veljeni huoneeseen, joka oli omani vieressä. Silmissä alkoi musteta. Se johtui vissiin jotenkin verenpaineesta, -sokerista tai jostain. Niin kävi minulle aina joskus, kun nousen äkisti ylös aamulla.
Sain herätyskellon pois päältä, kun musta väistyi. Päätin, että veljeni saisi kuulla tästä. En jaksanut mennä enää nukkumaan. Turhautti.
Nyt katselen, kuinka oma herätyskelloni alkaa pikkuhiljaa valaista ja soittaa hiljaisella äänellä linnun laulua. Onpas mukava herätä näin myöhään.
Kommentit
Lähetä kommentti