Tervetuloa taas eskapistiminä
Mä en ihan oikeasti edes haluaisi olla koneella. Mun pitäisi olla lukemassa ruotsia kirjoituksia varten tai tehdä läksyjä… mutta niitäkään en halua tehdä? Mitä mä haluan tehdä? Mä haluan paeta koulua; kirjoihin, vaeltelemaan syksyyn, matkustamaan jonnekin… tekemään jotain, millä voisi nollata täysin koulun aiheuttaman stressin ja ahdistuksen pois aivoistani.
Viimeksi olen yhtä kipeästi halunnut pois koulusta ysiluokalla, kun alkoi loppu häämöttää. Sen lisäksi sain uuden ”Sosiaalisen statuksen” lukiolaisena. Oli huomattavasti siistimpää olla lukiossa, kuin peruskoulussa. Odotin uusien kaveripiirien muodostumista. Tai no... edes jotain kaveripiiriä.
Nyt en ole niinkään varma, haluanko eteenpäin, seuraavaan opiskelupaikkaan. Puurtaa siellä, luoda ura, hankkia perhe… Haluan, että pääsen opiskelemaan sinne joo… mutta en halua sinne juuri nyt. En tosin halua palata ajassa taaksepäin sekuntiakaan. Enkä korjata yhtään ”virhettä”, minkä olisin aiemmin tehnyt. En myöskään tykkää lukiosta. En yhtään. Abivuosi on kamala. Tunteja on vähemmän kuin aiemmin, mutta tehtävää enemmän. Niin paljon enemmän.
Melkein kaikki sanakokeeni tässä jaksossa ovat menneet uusintaan, mutta en ole ehtinyt/ jaksanut/ tajunnut uusia. Molemmissa vieraissa kielissä. En oikein jaksa keskittyä tunneilla, tai tehdä läksyjä. Olen poissaoleva, vaikka olisinkin virallisesti läsnä. Turhaudun helposti. Englannin opettajani ilmeisesti huolestui. Hän kysyi tänään ollessani menossa syömään, miten menee. ”Ai eilisissä kirjoituksissa?” oli ensimmäinen mielleyhtymäni. Siitähän kaikki haluavat aina kuulla. Tai ehkeivät halua, mutta kysyvät silti, kun ei parempaakaan puhuttavaa ole.
”Ei, kun noin yleensä,” hän täsmensi. Olisin voinut vastata automaatiolla ”Ihan hyvin,” tai ”kirjoitukset vähän jännittää,” mutta kumpikaan niistä ei olisi ollut totta. Sanoin: ”En jaksaisi koulua.” Se oli totta. Olin ajatellut sitä suunnilleen koko tunnin. Hän mainitsi jotain, että sen huomasi tai jotain siihen suuntaan ja sanoi, että kaikki kasautuu kolmosvuodelle. Olen täydellisesti samaa mieltä.
Viimeksi olen yhtä kipeästi halunnut pois koulusta ysiluokalla, kun alkoi loppu häämöttää. Sen lisäksi sain uuden ”Sosiaalisen statuksen” lukiolaisena. Oli huomattavasti siistimpää olla lukiossa, kuin peruskoulussa. Odotin uusien kaveripiirien muodostumista. Tai no... edes jotain kaveripiiriä.
Nyt en ole niinkään varma, haluanko eteenpäin, seuraavaan opiskelupaikkaan. Puurtaa siellä, luoda ura, hankkia perhe… Haluan, että pääsen opiskelemaan sinne joo… mutta en halua sinne juuri nyt. En tosin halua palata ajassa taaksepäin sekuntiakaan. Enkä korjata yhtään ”virhettä”, minkä olisin aiemmin tehnyt. En myöskään tykkää lukiosta. En yhtään. Abivuosi on kamala. Tunteja on vähemmän kuin aiemmin, mutta tehtävää enemmän. Niin paljon enemmän.
Melkein kaikki sanakokeeni tässä jaksossa ovat menneet uusintaan, mutta en ole ehtinyt/ jaksanut/ tajunnut uusia. Molemmissa vieraissa kielissä. En oikein jaksa keskittyä tunneilla, tai tehdä läksyjä. Olen poissaoleva, vaikka olisinkin virallisesti läsnä. Turhaudun helposti. Englannin opettajani ilmeisesti huolestui. Hän kysyi tänään ollessani menossa syömään, miten menee. ”Ai eilisissä kirjoituksissa?” oli ensimmäinen mielleyhtymäni. Siitähän kaikki haluavat aina kuulla. Tai ehkeivät halua, mutta kysyvät silti, kun ei parempaakaan puhuttavaa ole.
”Ei, kun noin yleensä,” hän täsmensi. Olisin voinut vastata automaatiolla ”Ihan hyvin,” tai ”kirjoitukset vähän jännittää,” mutta kumpikaan niistä ei olisi ollut totta. Sanoin: ”En jaksaisi koulua.” Se oli totta. Olin ajatellut sitä suunnilleen koko tunnin. Hän mainitsi jotain, että sen huomasi tai jotain siihen suuntaan ja sanoi, että kaikki kasautuu kolmosvuodelle. Olen täydellisesti samaa mieltä.
Kommentit
Lähetä kommentti