Muutos minussa
Mä olen muuttunut. En osaa sanoa, että muutos olisi yksiselitteisesti parempaan tai huonompaan suuntaan. Havaitsen vain asia toisensa jälkeen, että se millaisena olen tottunut itseni näkemään ja miten tiedän reagoineeni aiemmin vastaaviin tilanteisiin, ei enää päde.
Se on samaan aikaan jännittävää ja vähän pelottavaa.
Päinvastaisena efektina havaitsin järkytyksekseni tänä aamuna pitäväni kahvin mausta. Olen epäsäännöllisesti juonut aamuisin kaupan kylmähyllyltä löytyviä makulatteja aamuväsymykseeni ja melko kofeiiniherkkänä se pitää mut pitkään virkeänä. Itse kahvi on musta ollut vain yksinkertaisesti pahaa ja laten jättämä karvas sivumaku on vain maistunut paskalta suussani. Muutos tapahtui hitaasti, vaikka järkytys tästä tulikin salamana kirkkaalta taivaalta. Ensin totuin makeampiin maitokahveihin. Sitten kyllästyin niihin ja havaitsin latte originalin olevan mukavaa vaihtelua minttukaakaon makuiselle kofeiiniannokselleni. Nyt vain havahduin siihen, että siitä ei jäänyt enää paskanmakua suuhun ja nautin sen kahvisuudesta. Kahvin mausta. Se maistui täsmälleen siltä, kuin olen aina kuvitellut sen maistuvan kofeiiniaddiktien suussa aamuisin. Minusta on tullut tai vähintään tulossa kofeiiniaddikti.
Positiivista tässä on toki se, että mua vituttaa vähemmän juoda kahvia vieraillessani paikoissa, joissa en kehtaa kieltäytyä kahvista. Ja se, että painoni on lähtenyt laskuun. Parin viikon ruokahaluttomuusjakson aikana se putosi 5 kiloa. Olen kuitenkin iloinen, että pudotus sen jälkeen pysähtyi ja on nyt myöhemmin jatkunut maltillisempana.
Mietin, että onkohan tää nyt seuraava tunne, jonka kanssa mää opettelen elämään. Ihastuminen aikuisiällä oli edellinen iso tunne, jonka kanssa jouduin painimaan. Useimmat ihmiset tuntuvat pitävän näitä tunteita tavallisina, elämään kuuluvina asioina, mutta mulle tää tuntuu jotenkin uudelta. Kuin olisin vuosia sitten säikähtänyt niitä, lukinnut ne kellariin ja nyt ne ovat kömpineet sieltä takaisin elämääni. Nyt oon tunteideni kanssa vähän niinku vieraskorea perheenäiti, joka on sillein, että voi ei Musti, ei nyt kun meillä on vieraita.
Nyt mun pitää vissiin opetella elämään sen kanssa, että itken asioille. Itken surullisille asioille. Itken poikkeuksellisen kauniille asioille.
Nämä ovat viimeaikaisimpia havaintojani muutoksista. Minusta kuitenkin tuntuu, että viimeisen kahden vuoden aikana moni muukin asia minussa on muuttunut.
Update: 3.10.
Otin tänään kupin tavallista kahvia ja on tää vielä sen verran pahaa, että ehkä ei oo vielä syytä huoleen. Siitäkin huolimatta, että laitoin kermaa ja sokeria.
Se on samaan aikaan jännittävää ja vähän pelottavaa.
Ensinnäkin muutos ruokailutottumuksissa
Yhtenä päivänä havaitsin, etten halua syödä puuroa. Olin siinä vaiheessa syönyt noin kaksi vuotta säännöllisesti joka aamu puuroa ja jo pidempään epäsäännöllisesti. Sitten tuli stoppi. Sen jälkeen ruokahaluttomuus laajeni ylipäätään aamupalaan ja ruokaan. Sitä kesti noin pari viikkoa. Edelleen aamulla on usein ruokahalu kateissa. Mulla joskus tulee ruokien suhteen sellaisia, että oon pitänyt jostain ruuasta paljon, syönyt sitä usein ja sitten hiljalleen siitä alkaa mennä nautinto ja lopulta ei vain enää maistu ollenkaan.Päinvastaisena efektina havaitsin järkytyksekseni tänä aamuna pitäväni kahvin mausta. Olen epäsäännöllisesti juonut aamuisin kaupan kylmähyllyltä löytyviä makulatteja aamuväsymykseeni ja melko kofeiiniherkkänä se pitää mut pitkään virkeänä. Itse kahvi on musta ollut vain yksinkertaisesti pahaa ja laten jättämä karvas sivumaku on vain maistunut paskalta suussani. Muutos tapahtui hitaasti, vaikka järkytys tästä tulikin salamana kirkkaalta taivaalta. Ensin totuin makeampiin maitokahveihin. Sitten kyllästyin niihin ja havaitsin latte originalin olevan mukavaa vaihtelua minttukaakaon makuiselle kofeiiniannokselleni. Nyt vain havahduin siihen, että siitä ei jäänyt enää paskanmakua suuhun ja nautin sen kahvisuudesta. Kahvin mausta. Se maistui täsmälleen siltä, kuin olen aina kuvitellut sen maistuvan kofeiiniaddiktien suussa aamuisin. Minusta on tullut tai vähintään tulossa kofeiiniaddikti.
Positiivista tässä on toki se, että mua vituttaa vähemmän juoda kahvia vieraillessani paikoissa, joissa en kehtaa kieltäytyä kahvista. Ja se, että painoni on lähtenyt laskuun. Parin viikon ruokahaluttomuusjakson aikana se putosi 5 kiloa. Olen kuitenkin iloinen, että pudotus sen jälkeen pysähtyi ja on nyt myöhemmin jatkunut maltillisempana.
Toisekseen muutos tunnetasolla
Oon viime aikoina huomannut liikuttuvani kyyneliin asioista, jotka eivät olisi aikaisemmin herättäneet välttämättä mitään, eivätkä ainakaan kovin vahvoja tunteita. Se on outoa. Toisaalta liikutuksenaiheeni eivät ole mitenkään poikkeuksellisia tai absurdeja. Pitkän aikaa ainoastaan ahdistus ja empatia läheisen surusta saivat kyynelkanavani aukeamaan. Nyt huomaan silmieni kostuvan, kun katson kivaa pikku eläinanimaatiota.Mietin, että onkohan tää nyt seuraava tunne, jonka kanssa mää opettelen elämään. Ihastuminen aikuisiällä oli edellinen iso tunne, jonka kanssa jouduin painimaan. Useimmat ihmiset tuntuvat pitävän näitä tunteita tavallisina, elämään kuuluvina asioina, mutta mulle tää tuntuu jotenkin uudelta. Kuin olisin vuosia sitten säikähtänyt niitä, lukinnut ne kellariin ja nyt ne ovat kömpineet sieltä takaisin elämääni. Nyt oon tunteideni kanssa vähän niinku vieraskorea perheenäiti, joka on sillein, että voi ei Musti, ei nyt kun meillä on vieraita.
Nyt mun pitää vissiin opetella elämään sen kanssa, että itken asioille. Itken surullisille asioille. Itken poikkeuksellisen kauniille asioille.
Nämä ovat viimeaikaisimpia havaintojani muutoksista. Minusta kuitenkin tuntuu, että viimeisen kahden vuoden aikana moni muukin asia minussa on muuttunut.
Update: 3.10.
Otin tänään kupin tavallista kahvia ja on tää vielä sen verran pahaa, että ehkä ei oo vielä syytä huoleen. Siitäkin huolimatta, että laitoin kermaa ja sokeria.
Kommentit
Lähetä kommentti