Anyuru hukuttaa lukijan näkökulmanvaihdoksiin
Sanottakoon tätä vaikka kirja-arvosteluksi Johannes Anyurun romaanista He hukkuvat äitiensä kyyneliin.
Luokittelisin teoksen spekulatiiviseksi fiktioksi. Sanottakoon sitä vaikka ruotsikummaksi (vrt. suomikumma). Teoksen lukemisen jälkeenkään lukija ei voi olla täysin varma siitä, ammensiko teos outoutensa loppuen lopuksi fantasiasta, tieteisfiktiosta vai mielen järkkymisestä. Dystooppiseen tulevaisuuteen kurkistava kirja pelaa taitavasti yliluonnollisen ja luonnollisen selityksen jännitteellä. Tottuneena spekulatiivisen fiktion lukijana minulle tuntuu luontevalta tulkita, että kirjan keskushenkilön sielu tai tietoisuus on matkustanut ajassa toiselle aikajanalle - estääkseen jotain kamalaa ja sen vielä kamalampia seurauksia tapahtumasta. Samaan aikaan tiedostan tämän kaltaisen tulkinnan oikaisevan suoraksi mutkia, jotka on kirjoitettu kirjaan harkiten.
Teoksen kieli on hyvin rikasta ja se tuo taitavasti esiin tarinan monenlaiset puolet ja mahdolliset tulkinnat ottamatta niihin lopullista kantaa. Spekulaatio Ruotsista 'länsimäisten arvojen' pohjalta muodostettuna totalitaristisena valtiona on kiehtova ja hyvin rakennettu.
Kirja välttää kevyesti kaikki ne sudenkuopat, joihin amerikkalaiset tuntuvat sortuvan aina käsitellessään terrorismia kirjallisuuden tai viihteen puolella. Toivon todella, että kirja menestyy myös siellä. Sen tarjoamille näkökulmille olisi tarvetta. Teos on hyvin ajankohtainen ja yhteiskunnallinen. Se kuvaa aikamme kipupisteitä sortumatta mihinkään johtamattomaan päivittelyyn, kirkasotsaiseen sankaruuteen, ympäriinsä syyttelemiseen tai silkkaan nihilismiin.
En voi kuitenkaan olla mainitsematta sitä, että kirjan ensimmäisen puolikkaan lukeminen oli minulle hyvin tahmeaa. Lukuisat näkökulmanvaihdokset, joita ei oikeastaan merkitty mitenkään teokseen olivat kognitiivisesti haastavia ja oikastaan aika ärsyttäviä. Vasta sen jälkeen, kun olin lukenut kirjaa puolet näkökulmanvaihdokset alkoivat tuntua helpommilta. En osaa jäljittää, johtuiko se siitä, että totuin kirjailijan tyyliin ja opin tunnistamaan tyylilliset erot kahden kertojaäänen välillä, siitä, että näkökulmanvaihdokset oli tehty jollain luontevammalla tavalla vai siitä, että pääsin muuten paremmin vauhtiin teoksen kanssa ja luin sitä pidempiä aikoja kerrallaan.
En oikeastaan voi sanoa edes pitäväni teoksesta kovin paljon, mutta teos on kiistämättä kaunokirjallisilta ansioiltaan vaikuttava. Loppuen lopuksi näkökulmiin hukuttaminen paljastuu kidutusmenetelmänä käytetyksi valehukuttamiseksi. Lukija jää henkiin, mutta jotain hänestä jäi kirjan sivuille. Kirjan luettuani näin unta, jossa olin päätynyt tutkimaan terrorismia sisältä päin ja päädyin räjäyttämään itseni metrossa.
Kirja on hyvä. Se on tasokas, koukuttava, häiritsevä ja ajan hermolla. Se oli myös ärsyttävä, raskas ja paikoin itsetarkoituksellisen runollinen. Minulle jäi vaikutelma, että se on kirja, joka tietää olevansa hyvä.
Muita arvosteluja kirjasta:
https://tahtivaeltajablogi.com/2018/12/03/kirjat-johannes-anyuru-he-hukkuvat-aitiensa-kyyneliin/
https://kiiltomato.net/johannes-anyuru-he-hukkuvat-aitiensa-kyyneliin/
https://kirsinbookclub.com/kirjat/johannes-anyuru-he-hukkuvat-aitiensa-kyyneliin/
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005687256.html
http://readerwhydidimarryhim.blogspot.com/2018/04/me-olemme-tama-romaani-johannes-anyuru.html
(Minua tosin häiritsee se, että monet arvosteluissa kutsuvat teoksen keskushenkilöä Nouriksi. Minun tulkintani mukaan hän ei ollut Nour.)
Luokittelisin teoksen spekulatiiviseksi fiktioksi. Sanottakoon sitä vaikka ruotsikummaksi (vrt. suomikumma). Teoksen lukemisen jälkeenkään lukija ei voi olla täysin varma siitä, ammensiko teos outoutensa loppuen lopuksi fantasiasta, tieteisfiktiosta vai mielen järkkymisestä. Dystooppiseen tulevaisuuteen kurkistava kirja pelaa taitavasti yliluonnollisen ja luonnollisen selityksen jännitteellä. Tottuneena spekulatiivisen fiktion lukijana minulle tuntuu luontevalta tulkita, että kirjan keskushenkilön sielu tai tietoisuus on matkustanut ajassa toiselle aikajanalle - estääkseen jotain kamalaa ja sen vielä kamalampia seurauksia tapahtumasta. Samaan aikaan tiedostan tämän kaltaisen tulkinnan oikaisevan suoraksi mutkia, jotka on kirjoitettu kirjaan harkiten.
Teoksen kieli on hyvin rikasta ja se tuo taitavasti esiin tarinan monenlaiset puolet ja mahdolliset tulkinnat ottamatta niihin lopullista kantaa. Spekulaatio Ruotsista 'länsimäisten arvojen' pohjalta muodostettuna totalitaristisena valtiona on kiehtova ja hyvin rakennettu.
Kirja välttää kevyesti kaikki ne sudenkuopat, joihin amerikkalaiset tuntuvat sortuvan aina käsitellessään terrorismia kirjallisuuden tai viihteen puolella. Toivon todella, että kirja menestyy myös siellä. Sen tarjoamille näkökulmille olisi tarvetta. Teos on hyvin ajankohtainen ja yhteiskunnallinen. Se kuvaa aikamme kipupisteitä sortumatta mihinkään johtamattomaan päivittelyyn, kirkasotsaiseen sankaruuteen, ympäriinsä syyttelemiseen tai silkkaan nihilismiin.
En voi kuitenkaan olla mainitsematta sitä, että kirjan ensimmäisen puolikkaan lukeminen oli minulle hyvin tahmeaa. Lukuisat näkökulmanvaihdokset, joita ei oikeastaan merkitty mitenkään teokseen olivat kognitiivisesti haastavia ja oikastaan aika ärsyttäviä. Vasta sen jälkeen, kun olin lukenut kirjaa puolet näkökulmanvaihdokset alkoivat tuntua helpommilta. En osaa jäljittää, johtuiko se siitä, että totuin kirjailijan tyyliin ja opin tunnistamaan tyylilliset erot kahden kertojaäänen välillä, siitä, että näkökulmanvaihdokset oli tehty jollain luontevammalla tavalla vai siitä, että pääsin muuten paremmin vauhtiin teoksen kanssa ja luin sitä pidempiä aikoja kerrallaan.
En oikeastaan voi sanoa edes pitäväni teoksesta kovin paljon, mutta teos on kiistämättä kaunokirjallisilta ansioiltaan vaikuttava. Loppuen lopuksi näkökulmiin hukuttaminen paljastuu kidutusmenetelmänä käytetyksi valehukuttamiseksi. Lukija jää henkiin, mutta jotain hänestä jäi kirjan sivuille. Kirjan luettuani näin unta, jossa olin päätynyt tutkimaan terrorismia sisältä päin ja päädyin räjäyttämään itseni metrossa.
Kirja on hyvä. Se on tasokas, koukuttava, häiritsevä ja ajan hermolla. Se oli myös ärsyttävä, raskas ja paikoin itsetarkoituksellisen runollinen. Minulle jäi vaikutelma, että se on kirja, joka tietää olevansa hyvä.
Muita arvosteluja kirjasta:
https://tahtivaeltajablogi.com/2018/12/03/kirjat-johannes-anyuru-he-hukkuvat-aitiensa-kyyneliin/
https://kiiltomato.net/johannes-anyuru-he-hukkuvat-aitiensa-kyyneliin/
https://kirsinbookclub.com/kirjat/johannes-anyuru-he-hukkuvat-aitiensa-kyyneliin/
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005687256.html
http://readerwhydidimarryhim.blogspot.com/2018/04/me-olemme-tama-romaani-johannes-anyuru.html
(Minua tosin häiritsee se, että monet arvosteluissa kutsuvat teoksen keskushenkilöä Nouriksi. Minun tulkintani mukaan hän ei ollut Nour.)
Kommentit
Lähetä kommentti