Uusi yritys

Mä oon ihan helvetin vihainen ja surullinen. 

Hän oli lahjakas, kunnianhimoinen ja tunnollinen nuori. Tapasin hänet, kun opiskelin kansanopistossa. Hän oli siellä kymppiluokalla nostaakseen päälle kahdeksikon olevaa arvosanaansa ysiksi päästäkseen hienoon lukioon Helsinkiin. 

Hän onnistui siinä. Hän nosti arvosanojaan. Hän läpäisi lukion pääsykokeet. Hän olisi päässyt sinne.

Jos hänen vanhempansa olisivat päästäneet. 

Tekee vieläkin pahaa ajatella, miten epäreilua se oli. Musta tuntui, että hän ei saanut vanhemmiltaan minkäänlaista taloudellista tai henkistä tukea ylipäätään. Mä oon aivan hirvittävän vihainen hänen puolestaan. 

Opiskelu ja työkuviot eivät koskaan lähteneet lentoon. Hän teki paskaduuneja vittumaisessa työympäristössä ja yritti paikkailla perheessään vanhempiensa virheitä.

Hän oli opistossa kaveriporukkamme maskotti. Hän oli viihdyttäjä - emotionaalinen, naivi teini, joka koki epämääräistä ahdistusta henkilötunnuksensa loppuosasta eikä halunnut käyttää rintaliivejä.

Myöhemmin hän tajusi itsestään muutamia asioita ja alkoi käyttää testosteronia. Uskon edelleen, että se oli ihan oikeiden oivallusten seurausta. Hänellä ei kuitenkaan ollut resursseja pitää huolta siitä, että hän olisi saanut testopistoksensa ajallaan. Se aiheutti yhdessä munasarjojen poiston tuomien hormonimuutosten kanssa ennenaikaiset vaihdevuodet ja voimakkaita mielialavaihteluita. Samalla palasi itsetuhoisuus, joka oli loppunut transprosessin aloittamiseen.

Mä olen vihainen siitä, että sille ei tehty mitään. Olen vihainen, että lääketasapainon annettiin olla niin perseellään. Vihainen siitä, ettei ihminen saanut mitään apua mihinkään muihin ongelmiinsa. Mä olen vihainen hänen vanhemmilleen. Mä olen vihainen terveydenhoidolle. Mä olen vihainen hänelle itselleen ja mä olen vihainen itselleni.

Viimeisen kerran, kun näin hänet sattumalta junassa syksyllä 2018 juttelin hänen kanssaan tovin ravintolavaunussa ja näin uusia punaisia juovia hänen vaaleissa, raidallisissa käsivarsissaan.

Mä tiesin, että nyt menee taas huonommin.

Mä olisin halunnut auttaa. Niin monessa kohtaa.