Maagisrealistinen Muuri

Katri Rauanjoen Muuri on juuri sellainen teos, jota voin kuvitella luonnehdittavan "väkeväksi esikoisromaaniksi". Enkä minä ole eri mieltä, vaikka sanavalinta onkin cliché ja jokaista sitä käyttävää pitäisi mielestäni heittää märällä teepussilla. Se ei myöskään tee oikeutusta teokselle, jonka kirjoittaja osaa sivulta toiselle taitavasti kiertää pahiten kuluneet sanavalinnat.

Muuri maalaa sanoillaan ja saduillaan näkyväksi jotain näkymätöntä, mitä olen tunnustellut koko elämäni. Muuri kuvaa rajanvetoa normaalin ja epänormaalin välillä. Sopivan ja epäsopivan. Kauhistuttavan ja kauhistujan. Muuri kulkee näkymättömissä, keskellä kaupunkia ja keskellä jokaista ihmistä. Se on alati liikkeessä, sillä vedämme jatkuvasti uusia rajoja sille, mikä on sopivaa ja mikä ei.

Se mikä viime viikolla
saattoi normaalia olla
nyt on kuolemaakin pahempaa.
 
- YUP

Muurin ulkopiirillä elävät ihmiset elävät kiiltokuvaelämää. Tasaista, normaalia, sopivaa, hyväksyttävää, hyvää elämää. Se on pinnallista ja silmänsä sulkevaa. Muurin sisäpiirillä asuvat kummajaiset. Siellä on bordellit, aborttiklinikat, teurastamot ja kirjastot täynnä epäsopivaa kirjallisuutta. Siellä luodataan ihmisen mustimpia totuuksia. Siellä epätavallinen on tavallista.

Näiden seinien oli tarkoitus pitää takanaan ihmisiä ja tekoja. Nyt ne murretaan ja he, jotka mieltävät itsensä hyviksi, syövät tiensä syvälle siihen, minkä ovat nimenneet pahaksi. Me olemme heille kauhistus. (s.217)

Se kärjistää, polarisoi ja yksinkertaistaa. Muurin maaginen realismi on toden fantasia, joka peilaa häpeilemättömästi meidän maailmaamme. Löydän sieltä itseni, ystäväni, sukulaiseni sekä yhteiskunnallisen keskustelun.

Muurin maailma on kiehtova ja sen kaunopuheinen päähenkilö yllättävän vähän ärsyttävä. Päähenkilön naiviuteen ja häpeään synkempien ihmiskohtaloiden edessä on helppo samaistua.

Tunsin aina tekeväni jotain väärin: Jos kerroin hyvistä hetkistä perheen kanssa, hän katsoi minua syrjäkarein ja katkerana. Enkä minä halunnut muistuttaa, ettei hänellä ollut perhettä ensinkään. Jos taas yritin tapailla nöyryytysten ja surujen puoleksi unohdettuja hetkiä, hän saattoi hymyillä itsekseen. Eivät kai ne hänen kokemansa jälkeen tuntuneet miltään. (s. 181).


Kertojaratkaisuna retrospektiivisestä näkökulmasta käsin kirjoittava minäkertoja oli yllättävän toimiva. Kertojalla oli teoksen sisäisen logiikan mukaiset syyt ennakoida tulevaa ja suhtautua kriittisesti menneisyyden itseensä. Muuri on siirtymäfantasia ja kasvutarina.

Ahmin Muurin. Se on hyvä kirja.

Muita arvosteluja kirjasta voi lukea blogeista Kirjamuistikirja, Amman lukuhetki, Sanojen takana maailma.

Kommentit