Leikkaus

Kirjoitellaanpa nytten, kun on asiat vielä melko tuoreessa muistissa.

Aamulla heti herättyäni vedin puoleen väliin reittä ulottuvat kompressiosukat jalkaan. Ne kuulemma estävät verihyytymiä tai jotain. Epämukavat ainakin olivat.

Koska julkinen liikenne ei kulkenut, niin sain kelataksin hakemaan mut TAYSiin 1. helmikuuta, aamulla. Vastaanottoaikani oli 8.30. Saavuin paikalle pari minuuttia myöhässä, mutta se ei ilmeisesti haitannut mitään, koska leikkaussalissa oli muutenkin vasta aloitettu ensimmäinen leikkaus. Mut pistettiin vaihtamaan vaatteita. Vedin muutoin sairaalakuteet ylle, mutta jätin omat alushousut jalkaan. Kukaan ei varsinaisesti ohjeistanut tekemään niin, mutta en nähnyt siellä sairaala-alkkareitakaan ja arvelin, ettei heidän ole rintojen poistossa tarpeen päästä mun genitaalialueelle käsiksi. Jätin repun samaan kaappiin vaatteideni kanssa. Otin puhelimen mukaan.

Sitten menin odottamaan käytävällä sijaitsevalle sohvalle. Sieltä mut ohjattiin jossain vaiheessa heräämössä sijaitsevaan tilaan odottamaan ja multa otettiin MRSA-näyte ja annettiin särkylääke. Lueskelin siellä päivän lehteä ja lähetin urpoja sairaalaselfieitä kavereille. Joskus ehkä vartin yli yhdeksän leikkaava kirurgi halusi piirrellä mun tisseihin. Sitten menin takaisin odotustilaan.

Kymmenen maissa pääsin leikkaussaliin. Jätin siellä puhelimen sairaalan aamutakin taskuun, sairaalakengät seinän viereen ja asettauduin leikkauspöydälle. Huoneessa pyöri paljon porukkaa, osa mahdollisesti opiskelijoita, sillä olin sanonut, että opiskelijat saa olla mukana. Kai se on hyvä, että näkevät, miten näitäkin hommia tehdään. Anestesialääkäri alkoi operoida letkua kiinni toiseen käteen ja toisesta mitattiin verenpaine. Sitten sain kaasumaskin ja filmi katkesi.

Vähän ennen kahta aloin olla riittävän tolkuissani heräämössä, että sain laitettua läheisille viestiä. Arvoisin, että olin ollut siinä vaiheessa vähintään tunnin "heräämiskoomassa", eli en ihan unessa, mutten hereilläkään. Ehkä joskus kolmen maissa mut siirrettiin osastolle. Olin iltapäivän enimmäkseen sellaisessa oudossa koomassa, etten ollut ihan valveilla, mutten varsinaisesti nukkunutkaan. Söin jo välipalan varsin sujuvasti.

Iltaa kohti aloin piristyä ja juttelin huonetoverin kanssa. Pystyin illalla käymään omatoimisesti vessassa. Söin ja kusin melko hyvin, mutta nukkumaan en pystynyt. 

Asioita, joihin en ollut osannut varautua:
- Mun täytyi lähteä kotiin kyljistä roikkuvien dreenien kanssa
- En pysty nukkumaan osastolla
- Kompressiosukat on KUUMAT

- Särkylääkkeet aiheuttaa ummetusta

- Leikkauksen jälkeen on kurkkukipeä, koska leikkauksessa työnnetään joku happiletku kurkkuun

- Osastolla on kuuma ja kuiva ilma

Vinkkinä ihmisille, jotka menee mastektomiaan (tai leikkaukseen ylipäätään):

- Pyytäkää unilääke illalla
- Hommatkaa kotiin valmiiksi microlaxia, että saatte suolen taas pelittämään

- Juokaa paljon vettä
- Kurkkukipu leikkauksen jälkeen on tavallista, muu kipu ei niinkään. Kipuihin saa särkylääkettä pyytämällä

Nää oli sellasia asioita, mitä olisin ehkä halunnut tietää etukäteen ja mistä kukaan ei sanonut mitään. 

Seuraavana aamuna jossain vaiheessa siinä kävi kaikenlaisia sairaanhoitajia ja leikannut kirurgi. Käytiin läpi haavanhoito-ohjeet, dreenien käyttö ja sain paljon paperia. Laitettiin myös tukitoppi paikalleen. Tukitoppi on käytännössä niinkuin binderi, mutta se aukeaa edestä hakasilla. Sen ja haavateippien tarkoitus on auttaa leikkaushaavaa umpeutumaan nätisti. Dreenit puolestaan ovat letkut, jotka tulevat mun kyljistä ja imevät ylimääräistä kudosnestettä, ettei se ala kerääntyä leikkausalueelle. 

Leikkaus meni ilmeisesti hyvin. Arvet näyttävät siisteiltä. Lopputulos on litteä ja vaikken ole ottanut tänään särkylääkettä, niin mihinkään ei varsinaisesti satu. Paitsi joihinkin lihaksiin vähän ja kurkku on edelleen karhea. Haavat ovat tuntuneet koko ajan sillein pienenä kireytenä, mutta ei varsinaisesti häiritsevästi. Pääsin kotiutumaan eilen ennen lounasta.  

Olen nukkunut viimeisen vuorokauden aikana noin 15 tuntia ja nyt alkaa olla varsin hyvä olo.