Minuuden määrittely (KESKEN)

Löysin blogini arkistoista tällaisen hyvin vanhan pohdinnan minuudesta. En tiedä tarkkaa vuotta, mutta olettaisin tämän olevan jostain lukiovuosiltani. Jätin otsikon sellaisekseen, koska se oli minusta jotenkin hupaisa.



Kuka minä olen? Ihan mielenkiintoinen kysymys, jota on ihan syytä pohtia, vaikka sitä ei ehkä huvitakaan lähteä ruotimaan, kun joku kunnolla promilleissa saa päähänsä, että "kuka sä oot?" kysymys meluisessa bilemestassa sisältää jonkun syvällistä eksistenssiä luotaavan aspektin.

Määrittele itsesi uudelleen

Luonnetestit antavat yhdenlaisen tuloksen. Se mitä muut sanovat minusta vähän toisenlaisen.

Mutta mikä minä oikeasti olen. Mikä minä on?

Siitä on vaikea ottaa selkoa. Ajatusten, tekojen ja tunteiden viidakko kaiketi kehosta, minuuden fyysisestä olinsijasta nyt puhumattakaan. Yritä nyt siinä sitten suunnistaa kartalla, joka sinun täytyy muuten myös itse tehdä. Eikä puhettakaan minkään ilmavalokuvien käyttämisestä apuna. Itse ei pääse koskaan näkemään tätä viidakkoa siististi objektiivisesti ulkoapäin.

Noh... eihän kartasta muutenkaan näe, millainen viidakko oikeasti on. Oli sen piirtänyt kuka tahansa, mistä olosuhteista tahansa.

Selvä tutkitaanpa sitten minuuden viidakkoa. Piirränpä teille vähän hyvin subjektiivista karttaa omista lähtökohdistani.

Kaaos, jossa on tarkka järjestys

Viidakko näyttää kieltämättä ensisilmäyksellä hyvin kaoottiselta. Kysymys on kuitenkin siitä, että oleelliset asiat ovat täsmälleen sillä ja siten, missä niiden kuuluukin olla. Värikynäkoteloni on tarkkaan järjestetty ja kirjat ovat oman logiikkani mukaan täydellisessä järjestyksessä hyllyssäni. Asiat ovat siellä, missä on jollain lailla niiden luonnollinen olotila. Kuten viidakossakin apinat ovat puissa, eivät kaikki samassa puussa tai samalla oksalla, vaan näennäisesti vähän siellä täällä.

Suurpiirteinen, mutta suorastaan nipottavan tarkka. Kaikki palaset näyttävät olevan vähän irrallaan ja läheisteni mielestä näyttää, kuin olisin jotenkin kestohukassa. Kuitenkin asiat nivoutuvat yllättävilläkin tavoilla kokonaisuuksiksi, kun niitä vain tarkastelee vähän eri mittakaavassa. Jos mennään pieniin yksityiskohtiin, vai valtaviin kokonaisuuksiin, kuten mitä haluan tehdä joskus työkseni, ne voivat olla hyvinkin tarkkaan järjesteltyjä.

Vihreää ja punaista

Vastapareja sulassa sovussa keskenään kokonaisuuden muodostaen. Sukupuoli-identiteetin kyseenalaistaminen ja lokeroinnin vastaustaminen. Siitäkin huolimatta, että lokerointi on ihmismielen tapa jäsentää maailmaa mielettömyydestä loogiseksi kokonaisuudeksi.

Viidakko oli muuten yllättävän hyvä vertaus minuudelle. Olenkin aina pitänyt viidakoista... noin teoreettisesti. Biodiversiteetin valtavuus, esteettiset maisemat ja muutoinkin mielikuvitusta kutkuttava miljöö. Käytännössä en ole lainkaan varma haluaisinko oikeastaan tutustua fyysiseen viidakkoon. Ehkä. Itse asiassa kyllä varmaankin.

Täydellisesti perusteltu epäloogisuus.