Kirpeistä talvipakkasista

Teoriassa pidän kovista pakkasista. Ne ovat todella arvokkaita. Ne ovat kuvauksellisia sekä kameraa käytellessä, että tarinoita kirjoitellessa. Mikä olisikaan sopivampi, luonnollinen ja kuitenkin poikkeava ja vähän extreme ympäristö tapahtumille. Omat erityispiirteensä, mitkä pitää huomioida: mikään ei toimi, pitää osata pukeutua kunnolla, tarvitaan toisinaan nokkeluutta. Täydellinen kehys selviytymistarinoille. Sen lisäksi sille keksii niin paljon hyvältä kalskahtavia ilmaisuja.

Ekologisestikin pidän kunnon pakkasia varsin tarpeellisina. Ne tappavat nämä etelän öttömönkiäiset, jotka terrorisoisivat tehokkaasti Suomen lämpenevää luontoa.

Sen lisäksi ne kuuluvat kansallismaisemaan ja -identiteettiin. Mitä olisi Suomen talvi ilman paukkupakkasia ja puolen metrin kinoksia? Ei ainakaan sen Suomen talvi, johon kuvittelin syntyneeni.

Saan sen lisäksi loistavan tekosyyn käyttää pöyheää kaulahuivirepertuaariani. Pidän kaulahuiveja mielelläni. Kerrospukeutuminen on kivaa. Lämpimästi pukeutuminen on mukavaa. Samoin kuin se, että sytyttää takkaan valkean ja juo kaakaota sen äärellä.

Ihanaa kerrassaan. Melkein täydellistä. Ainoa huono puoli näissä Kirpeissä Talvipakkasissa on, että ne ovat ihan helvetin kylmiä.