Eka saikku ja 5 pentua

Eipä olekaan hetkeen tullut kirjoiteltua. Ei sillä, etteikö kirjoitettavaa olisi varmaan ollut, mutta aika ja innostus ei oikein tahtonut riittää. Joka tapauksessa itse asiaan.

Juhannuksesta jäänyt univelka ja joku kesäpöpö tuottivat yhdistelmän, mikä pisti minut sänkyyn päiväksi. Keskiviikkona oireet olivat jo selvillä, enkä oikein jaksanut keskittyä mihinkään ja meinasin nukahtaa vähän väliä rattiin, mikä ei ole kovinkaan turvallista, kun ajaa vielä työkseen autoa. 

Onnistuin vähän kämmimään tuosta sairaslomasta ilmoittamisen ja niillä tuli kiire saada minulle sijainen. Noh, mistäs sitä ihminen voisi kaikkea tietää. Vallankin, kun ei ajatus tahtonut muutoinkaan kulkea. Torstain olin siis ensimmäistä kertaa sairaslomalla parantelemassa lenssuani. Perjantaiksi, eli täksi päiväksi olo oli jo vahvistunut niin, että menin takaisin töihin.

Torstaina siis lähinnä nukuin ja hoidin kissanpentujamme. Kyllä, kuten otsikosta on voinut jo päätellä, kissamme pennut ovat löytyneet. Kissa toi ne juhannuksena kotiin ja ne ovat siitä saakka olleet pesuhuoneessamme tottumassa ihmisten kanssa elämiseen. Terveen oloisia karvapalloja, jotka eivät paljon muuta teekään kuin leikkivät nyt kun ne alkoivat vahvistua saatuaan riittävästi ruokaa. (Pieni todennäköisesti uudestaan tiineenä oleva narttukissa ei ehkä pysty ihan täysipainoisesti ruokkimaan maidolla viittä kasvavaa pentua.) Yllättävän hyvin se on kuitenkin niistä pitänyt huolta, sillä luulen, ettei niitä kovin montaa enempää voinut syntyäkään ja maisemat ovat täynnä petoja. (Naapurimme oli nähnyt pihallaan supikoiran.)

Kolmella pennuista on jo koti tiedossa, joten enää kaksi valloittavaa karvapalloa vailla kotia. Toivon kovasti, että niillekin löytyy hyvä koti/hyvät kodit.

Ja koska kuvat ovat kivoja:

Takana pentunimeltään Mustikka ja
edessä Hevikatiksi kutsuttu.

Nelli-emo ja kaksi lyhytkarvaista pojannassikkaa.

Pikku Leijonanharjas

Etualalla Pikku-Karvinen.

Pentunimeltään tämä utelias ja
hyvin kiipeileväinen kaveri on Trolli.

Myöhemmin pennut saavat uusilta omistajiltaan todennäköisesti uudet nimet, mutta siihen asti niitä kutsutaan meillä näin.

Kesäkissoista

Pieni infopaketti aiheesta kesäkissa, koska nyt on kerrassaan mainio vuodenaika vaahdota siitä.

”Kesäkissa on nimitys kissalle, joka hankitaan kesän mökkikaudelle ja hylätään loman päättyessä. Kesäkissoja hankitaan lähinnä lasten ja aikuistenkin väliaikaiseksi iloksi. Kesäkissan hankkijalla ei ole tarkoitusta ottaa kissaa pysyväksi lemmikkieläimeksi. Yleensä kesäkissa elelee omistajiensa kesämökissä tai sen ympäristössä ja sen oletetaan selviytyvän Suomen luonnossa saalistaen oman ruokansa ja löytäen itselleen suojaisan nukkuma- ja lepopaikan.” [1]

Eli siis mökkikauden jälkeen kissa jätetään mökin ympäristöön itsekseen omistajan lähtiessä perheineen kaupunkiin. Sitä kutsutaan nimelläheitteillejättö.

”Metsästyslain mukaan kiellettyä on kotieläimeksi otetun kissan heitteillejättö ja hylkääminen, ja eläinsuojelulain mukaan eläimen pitopaikan on oltava turvallinen ja sellainen, ettei se vahingoita eläintä eikä vaaranna eläimen terveyttä.” [2]

Eli se on siis laitonta. Kuten on tosin ylinopeuskin, mutta minulla ei ole pienintäkään tarvetta saarnata siitä. Sen lisäksi voisimme viettää hetken pohtien mitä tälle heitteillejätetylle kissalle tapahtuu.

Ensimmäinen ja kenties todennäköisin vaihtoehto on nälkäkuolema/petoeläimen saaliiksi joutuminen. Koska nyyhkymättö ei jotenkin istu blogini sarkastisasialliseen valivalityyliin, pistän tämän sentimentaalisen kesäkissapläjäyksen linkkinä, jonka takana voi halutessaan käydä kostuttamassa silmänsä.
(Note: Tarkoitan siis runoa artikkelin lopussa.)

Kyllä, minun voidaan syyttää suhtautuvan tunteellisesti eläimiä kohtaan siihen nähden, että ne eivät tunne ja ajattele kuten me. Jep. Olen siitä täysin samaa mieltä, mutta vaikkeivät ne tunne ja ajattelekaan aivan kuin me, ei tarkoita etteivätkö ne tuntisi ja ajattelisi lainkaan JA etteikö olisi meiltä itseämme tiedostavina olentoina pitäviltä ihmisiltä kerrassaan epäinhimillistä toimintaa jättää eläintä kärsimään. Anteeksi mammuttivirke. Takaisin asiaan.

Okei, ensimmäinen vaihtoehto on kuolema. Sillein... ehkä ennen talvea. Tai sitten talvella. Riippuen tuurista ja kissan metsästysskillsseistä. Jos kuitenkin sattuu käymään niin ”onnekkaasti”, että tämä nasupallero on niin parkkiintunut tappaja, että se kykenee elättämään itsensä senkin jälkeen kun puolustuskyvyttömät linnun ja jäniksenpoikaset kasvavat turhan isoiksi ja vikkeliksi ruokalistalle, kesäkissasta tulee ihan ehta villikissa. Siis sellainen villikissa, joka tekee 2-3 pentuetta vuodessa lisää villikissoja, jotka joko kuolevat varhain erilaisissa onnettomuuksissa tai nälkään taai sitten pääsevät itse kypsään ikään tekemään lisää onnellisia luonnon helmassa eläviä villikissoja, jotka häiritsevät Suomen luonnon ekosysteemiä ja luovat maailmaan lisää suloisia kissavihaajia... eikun villikissanpentuja... eikun molempia. Ja usein ihan näin btw vielä sisäsiittoisia sellaisia... kissanpentuja. Niin ja tässä vaiheessa on melko todennäköistä tulla ammutuksi, mikä oikeastaan olisi yksi armeliaimmista kohtaloista villikissalle. Siis jos ampuja on hyvä ja viitsii vähän tutkia onko kyseessä todella villikissa, vai reviiriään laajentava kotikissa.

Niin siis tämä toinen vaihtoehto oli villiintyminen. Sitten siirrymme kolmanteen... Ai, joku ei halua edes kuulla? Ei hätää! Tämä on kiva vaihtoehto! Tosin erittäin epätodennäköinen sellainen. Nimittäin, että joku ystävällinen sielu vie hylätyn kissaraukan eläinkotiin, mistä se saa joko uuden kodin tai asianmukaisesti hoidetun siirtymän miellyttävämmille metsästysmaille. Ja ei, en tarkoita mitään ulkomaata.

Eli lyhyesti ja karrikoidusti kesäkissan vaihtoehtoiset kohtalot: nälkäkuolema, villiintyminen (vaaroineen alkaen sairauksista petojen kautta lyijymyrkytykseen) tai eläinkoti, jonne tulee enemmän kissoja, kuin pääsee kotiin.

Olipas mukava vaahdota aiheesta ja kuvitella, että autan tässä muka jotain onnetonta kissaparkaa. Mutta eihän valistuneet blogini lukijat tietenkään mitään kesäkissaa muutenkaan ottaisi, joten hukkaan taitaa mennä tämäkin vuodatus.

Kesämoi

Satunnaisia huomioita, satunnaisessa järjestyksessä.

• Tänään ensimmäinen päivä kesätöissä ruokaa ja postia kuskatessa. Se on ihan mukavaa hommaa, mutta kiirusta saa pitää.

• Kissalla on noin kolmeviikkoiset pennut, mitkä se meni tekemään johonkin hiiteen. Pitäisi etsiä ja tuoda ihmisten ilmoille. Sitten ne voi kouluttaa sisäsiisteiksikin ja etsiä kodit.

• Sain ilmeisesti asunnon seuraavaksi vuodeksi.

• En ole jaksanut pitää lämmitystä päällä huoneessani, joten siellä on kylmä. Oikeastaan se ei edes haittaa. Kunhan ilmoitin.

• Koska ystäväni toistuvasti rinnastavat minua erinäisiin trollaus-aiheisiin asioihin, katson tärkeäksi tiedottaa trololo-miehen kuolemasta. Hänen muistonsa kunniaksi.

(Itse tosin aina kuulen epämääräistä ”je je je jejeje jejeje jee”-settiä, enkä mitään”trololoo”ta, mutta oh well...)

Sparklepyyreistä

Kyllä, puhun juuri siitä. Twilight, tuo internetkulttuurin lyttäämä, mutta teinityttöjen rakastama, suorastaan ilmiöksi noussut fantasiapläjäys. Piti kirjoittaa jo joskus silloin, kun luin pari vuotta sitten tuon viimeisen osan, mutta en jaksanut. Ehkä tämä on elokuvien myötä ajankohtainen taas? Tai sitten ei. Ihan sama. Kirjoitan, kun minua sattuu huvittamaan.

Nähtyäni ensimmäisen osan elokuvana, olin hämmentynyt. Miksi se on saanut sellaisen vastaanoton, kuin on? Toiset rakastavat sitä yli kaiken ja toisen vihaavat täydestä sydämestään. Itse kävin katsomassa sitä, kuin mitä tahansa tusinafantasiaa. Katsoin sitä, viihdyin, mutta en muodostanut siihen minkäänlaista tunnesidettä. Se oli vain yksi elokuva muiden joukossa. Varsin tavanomaista teineille suunnattua siirtymäfantasiaa. Mitä nyt vampyyrit sparklaa ja üüberkomean vampyyrin komeudessa olisi toivomisen varaa. Ei siinä mitään, niin kauan, kunhan näyttävät paidattomia ihmissusia.

En myöskään ymmärrä, miksi Kristen Stewardia haukutaan ilmeettömäksi. Mielestäni hän teki liki täydellisen roolisuorituksen eläytyessään Bellan karikatyyrimäisesti normalisoituun, melkein persoonattomaan hahmoon. Bella on kirjoissakin varsin ilmeetön, joten miksi Stewardin olisi pitänyt tunteilla?

No luonnollisesti varsin usein väitetään kirjojen olevan elokuvia parempia, joten tartuin saagan toiseen osaan. Siinä Bella muuttui aivan sietämättömäksi. Ensin Eddie dumppaa sen ja sitten se vain angstaa koko kirjan. Lopulta, kun jotain alkaa tapahtua, kirja loppuu. Harvinaisen ärsyttävää siis. Toista osaa voin todella sanoa inhonneeni.

Kaverini, joka oli aivan ihastuksissaan sarjasta, yllytti kuitenkin minua tarttumaan vielä kolmanteen. Se oli jo ihan mukiinmenevää ja viimeisen osan parissa voin jo sanoa viihtyneeni. Minulla on taipumusta viihtyä kirjojen parissa. Ymmärrän myös erinomaisesti, miksi se vetoaa hyvin voimakkaasti tiettyyn lukijakuntaan, johon kuuluu paljon niitä, jotka eivät juurikaan muuta kirjallisuutta lue.

Mielipiteeni sarjasta on, että jos sitä pitää maailman parhaana fantasiasarjana koskaan, ei luultavasti ole kovin paljon muuta fantasiaa vapaaehtoisesti lukenutkaan. Toisaalta sanoin aikoinaan samaa Potteristakin, minkä seurassa viihdyit tätä pläjäystä paremmin. Minusta maailmassa vain kuitenkin on paljon näitä sarjoja ”parempaakin fantasiaa”. Tämän voi ymmärtää kahdella tavalla: 1) on paljon fantasiaa, joka on tätä parempaa tai sitten 2) on fantasiaa, joka on paljon tätä parempaa. Miettikääpä siinä sitten mitä tarkoitan.

Vahakynttilöitä, olkaa hyvä

Muutin takaisin kotipaikkakunnalleni kesäksi. Siitä seurasi erinäisiä asioita, kuten esimerkiksi 160 senttiä leveä sänkyni piti viedä kaverille kesähoitoon. Se oli... varsin mielenkiintoista. Minä sitten kaverin kanssa roudasimme sitä enemmän ja vähemmän osissa pitkin portaita.

Se myös tarkoitti sitä, että rastoja pyöritelleet kaverini jäivät Ouluun. Tänään pyysin äitiä pyörittelemään niitä vahan kanssa. Oletin homman olevan hanskassa jotenkin edellisten rastojen jäljiltä. Pian kuitenkin sain huomata kantavani päässäni noin neljääkymmentä liki oljenkeltaista vahakynttilää.Vaha tuntui märältä sormiin ja pötköt olivat kovana sojottavia pötköjä, limaisella päällyställä. Tuli tosiaan äitini sanoin ”vähän liikaa”.

Sen jälkeen pyörittelimme ja nyhdimme niitä sitten hyvän tovin talouspaperin kanssa. Kaikkein päällimmäinen kerros vissiinkin vahaa lähtikin joko papereihimme, tai sitten imeytyi sisälle. Vieläkin ne tosin tuntuvat melko... ällöiltä koskea. Toivottavasti vaha imeytyy tässä yön aikana joko takun sisälle tai sitten edes tyynynliinaani. Nyt se tosin näyttää epätodennäköiseltä, sillä vaha on ilmeisesti alkanut jotenkin jähmettyä tän rastan pinnalle.

Sitten vähän takkutriviaa: Pelkät esteettiset syyt eivät ole ainoita, minkä vuoksi pötköjen vahaamista tönköiksi pitää välttää. Jos vahaa kosteaa takkua tai pötkön pinta ei hengitä, vesi ei pääse haihtumaan sen sisältä ja voi käydä niin, että tukka homehtuu. Sehän vasta ihan saatanan kivaa sitten olisikin.

Ei niitä kuitenkaan oikein näinkään voi jättää, vaan pakko ne on pestä jossain vaiheessa senkin takia, että ties miltä tuo vaha alkaa vanhetessaan haista. Pitää siis ensiviikolla pestä ne jossain vaiheessa syväpuhdistavalla aineella ja kuivata kunnolla.

Ei helvetin helvetti.

Sukupuolineutraaleista nimistä

Mikä?

Sukupuolisuus ja siihen liittyvät konventiot, sekä niiden ahdistavuus – ah tätä lempiaihettani.

Aiheesta löytyy jos jonkinlaista keskustelua, joka tuntuu syntyvän lähes väistämättä, mikäli joku kehtaa mennä kysymään muiden tietämiä kivoja, sukupuolineutraaleja nimiä. Sukupuolineutraalilla nimellä ei tarkoiteta Maripettereitä, vaan nimiä, jotka eivät ole selkeästi vakiintuneet ja virallisesti personifioituneet miehen tai naisen nimiksi.

Miksi?

Monet kritisoivat sitä, että kun lapsi on selkeästi tyttö tai poika, niin miksei se sitten nimessä saisi näkyä. Ensinnäkin, lapsi ei välttämättä kuulu fyysisesti meidän kaksinapaiseen sukupuolijärjestelmäämme. Vuosittain Suomessa syntyy virallisten tietojen mukaan 20 intersukupuolista lasta. Intersukupuolisuudesta lisää -->

Toisekseen, mikään ei takaa, että lapsi tuntisi psyykkisesti kuuluvansa kaksinapaisen sukupuolijärjestelmän kumpaankaan päähän. Se että juuri sinä/sinun tyttäresi/sinun poikasi on täydellinen tytön tai pojan stereotyyppi ei tarkoita sitä, että kaikki muutkin olisivat.

En myöskään tarkoita, että lasta pitäisi kasvattaa ”väkisin sukupuolineutraaliksi”, vaan kannatan pikemminkin sukupuolisensitiivistä kasvatusta, jossa annetaan lapsen kasvaa sellaiseksi sukupuoliseksi olennoksi, kuin se on, yrittämättä pakottaa sitä noudattamaan tyttöyden tai poikuuden konventioita. Eli ei pakoteta näitä noudattamaan tiukasti sukupuoleen liitettyjä yleisiä käytänteitä. Tätä pitäisi mielestäni vaatia paitsi vanhemmilta, myös yhteiskunnalta. Konventioita ja yleisiä näkemyksiä sukupuolesta tulee aina olemaan, mutta niiden kanssa on helpompi elää, jos ne olisivat vähän sallivampia.

Vaihtakoon, jos ei kelpaa!

Itse ainakin koin lapsena kovin ahdistavaksi sen, että minut määriteltiin ulkoapäin tytöksi ja minun oletettiin noudattavan tyttöyden konventioita. Sodin jo silloin koko sukupuolijärjestelmää vastaan ja pukeuduin poikamaisiin vaatteisiin ja järkytin ihmisiä ilmoittamalla haluavani olla poika. En kuitenkaan oikeasti halunnut joutua määritellyksi poikuudenkaan diskurssien [!] kautta. Valitsin vaatetuksellani poikamaisuuden, koska en halunnut identifioitua tytöksi. Koin ylipäätään kaksinapaisen sukupuolijärjestelmän hyvin rajoittavaksi, koska en kokenut kumpaakaan ääripäätä itselleni sopivaksi.

Sitä vastaan minulla ei enää vuosiin ole ollut mitään, että olen fyysisesti nainen. Sen jälkeen kun kehoni kasvoi aikuisen naisen muotoihin, pystyin myös hyväksymään tämän uuden muodon ja jopa pitäämän siitä. (Eli toisin sanoen lakkasin pitämästä kehittyviä rintojani rumina, vammaisina läskipusseina, jotka piti piilottaa isojen huppareiden alle.) 

Se, että hyväksyn kehoni fysiikan, ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksyisin sosiaaliset konventiot, jotka fyysiseen sukupuoleeni liitetään. En siis koe olevani väärässä kehossa, vaan ehkä pikemminkin väärässä sosiaalisessa sukupuolessa. En myöskään koe olevani sukupuoleton. Tilannettani kuvaa kenties hyvin se, että kun tein transtukipisteessä olevan sukupuolitestin, jossa oli nelikenttä (mies-androgyyni-nainen-sukupuolineutraali) olin keskellä. Eli kaikkea, mutten mitään ääripäätä. Olin jollain tapaa ylpeä tuloksesta ja tunsin sen kuvaavan juuri sitä, mitä koin olevani. Minä.

Toukokuulumisia

Nyt olen melkein kaikki esseet ja kirjoitelmat hoidettua. Enää on yksi 15-sivuinen essee Draculasta tehtävänä, mutta se on aika mukava. Sitä lukuunottamatta, että dedis olisi sunnuntaina. Tänään pitäisi myös varmaan värkätä jonkilnainen äitienpäiväkortti. Näiden lisäksi myös erinäiset muut asiat inspiroisivat kovasti. Kuten vaikkapa kaunokirjallinen kirjoittaminen. Olisi parikin jännää ideaa romaanikäsikirjoituksiin. Saa nähdä saanko mitään aikaiseksi. Toivottavasti.

Esseiden lisäksi oli varmaan vielä yksi tentti hoidettavana parin viikon päästä. ”Varmaan” siksi, että se on uusinta.

Sitten pitäisi alkaa muuttaa takaisin kotipaikkakunnalle kesäksi, kun sain sieltä kesätöitä. Ensisyksynä olisi sitten edessä muutto takaisin Ouluun, lähemmäs yliopistoa ja poikakaverin kanssa. Sitten voisi vaikka jäädä vakituisesti asumaan tänne ja hakea tulevaisuudessa täältä töitä.

Ai niin. Lemmikkikuume on aika kamala. Haluan kaikkea. Ensiksi nyt kuitenkin voisi hankkia kanin. Sitten joskus myöhemmin haluaisin myös koiran ja fretin. Kissoistakin pitäisi kovasti, mutta poikakaverini ei oikein arvosta.