Kuolemattomuudesta

Tyhjensin joitain pilvipalveluitani saadakseni lisää tilaa ja törmäsin vanhoihin kirjoituksiini. Jostain syystä olen 2017-2018 pohtinut kuolemattomuutta ja kirjoittanut seuraavan tekstin:

Ihmiset pysähtyvät aivan liian pian, kun he alkavat pohtia ikuista elämää. Useimmat päättävät pohdintansa siihen, että kaikki heidän läheisensä ovat kuolevaisia ja kuolevat aikanaan. Niinhän ne tekevät. Toki he vanhenevat silmiemme edessä ja kuolevat aikanaan kuolemattoman jäädessä heitä suremaan.

Paitsi että niin tapahtuu joka tapauksessa. Seuraamme jo nyt läheistemme vanhenemista. Näemme, miten vanhempamme rypistyvät vuosi vuodelta. Heille tulee yhä uusia kolotuksia ja vaivoja, jotka tulevat vaivaamaan heitä koko heidän loppuelämänsä. Hiljalleen he vanhenevat ja lopulta kuolevat. Ja siis korostan jälleen, että tämä tapahtuu jo nyt meille kaikille. Todistamme vanhenemista kaikessa komeudessaan jo kuolevaisina. Ei se ole mikään mystinen uusi aspekti kuolemattomanakaan. Ainoa uusi asia on se, että tietäisimme olevamme se, joka tulee aikanaan hautaamaan heidät kaikki.

Se voi kuulostaa synkältä, mutta me pystymme kiintymään yhä uudestaan. En sano, että ihmiset ovat korvattavissa, mutta olleet menetykset eivät välttämättä estä meitä kiintymästä uudelleen. Vanhempiemme jälkeen tulee oma sukupolvemme. Meidän jälkeemme jatkamme lastemme rinnalla. Eikö se olisi mukavaa? Että voisimme olla oikeasti aina heidän tukenaan? Heidän jälkeensä tulee lastenlapsemme. Ja heidän lapsensa. Enää tieto menneestä ei kuole menneiden sukupolvien mukana. Sinä voit viedä sitä aina eteenpäin.

Ehei, läheistemme kuolema ei tulisi läheskään kaikille olemaan se syy, miksi haluaisimme luopua kuolemattomuudesta. Koska eläisimme ikuisesti, tulisimme myös todistamaan koko ihmiskunnan tuhoa. Tämä voi kuulostaa dramaattiselta, mutta kun ajattelet asiaa, niin ymmärrät että sen täytyy joskus tapahtua.

Kun koko ihmiskunta on todennäköisesti tuhonnut itse itsensä, olet edelleen jäljellä. Yksin Maan päällä seuraat, kun elämä katoaa ja muuttuu sinulle vieraaksi, kunnes lopulta aurinko muuttuu punaiseksi kaasujättiläiseksi ja nielaisee maapallon ennen luhistumistaan. Haluaisit ehkä kuolla, mutta et voi. Luultavasti, koska sinulla olisi aivan järjettömän tylsää ja pahemmaksi vain menee. 

Jäät yksin sammuneeseen aurinkokuntaan kellumaan. Yksin avaruudessa lukemattomat tähdet seuranasi. Sinulla ei ole mitään tekemistä. Ei yhtään mitään. Voisit rimpuilla ja yrittää liikkua johonkin suuntaan, mutta lähimmälle planeetalle on valovuosia matkaa, etkä todellakaan liiku valon nopeudella.

Mutta ei se mitään. Aikaahan sinulla on. Ikuisesti.