Sanottavaa hiljaisuudesta

Näyttää kovasti siltä, että tämä blogi on hiljenemässä. Kirjoitan enää hädin tuskin joka kuukausi, kun parhaimmillaan kirjoitin päälle kymmenenkin postausta kuukaudessa. Musta jotenkin tuntuu, että mulla ei ole mitään sanottavaa.

Yhteiskunnassa tapahtuu aivan järjettömän paljon kaikenlaista koko ajan: hallitus leikkaa sieltä ja täältä ja pöljäilee milloin mitäkin, globaalissakin mittakaavassa ollaan kriisissä, minkä seurauksena turvapaikanhakijoita virtaa, terrorismi on tapetilla ja äärioikeisto liikehtii huolestuttavan paljon, translakiin ei ole vieläkään saatu muutosta ja sukupuolineutraalin avioliittolain ohessa tehtäviä lakimuutoksia (esim. äitiyslaki) yritetään hidastaa ja estää kaikin tavoin. Ympäristö muuttuu ja asiantuntijoiden koko Suomi romahtaa 35 vuoden päästä. Siitä päätellen, mitä hallitus on viime aikoina puuhaillut, en tosin usko siinä kestävän niinkään kauaa.

Vähemmän yllättäen mullakin olisi mielipiteitä, mutta jostain syystä saan hyvin harvoin provosoiduttua riittävästi jaksaakseni kirjoittaa mitään aiheista. Omassa elämässäni yritän lähinnä saada kaiken sen tehtyä, mitä olen luvannutkin ja sitten loppuajan sulatan aivojani tuijottamalla hassuja kissakuvia, paskoja meemejä ja netflixiä.

Tähän asti oon aina kirjoittanut blogia, kun musta on tuntunut, että mulla on jotain sanottavaa. Lopetanko mä tän blogin? Jätänkö mä sen olemaan olemassa omalla painollaan ja katson onko tämä vain tilapäistä? Tämä on kuitenkin ollut mulle henkireikä jo aika kauan ja huomaan olevani jotenkin emotionaalisestikin kiintynyt tähän blogiin. Jos mä vielä katselen ja kirjoitan aina, kun on jotain sanottavaa. Niinkuin tähänkin asti.