Cisfobia ja heterofobia

Ehkä tätä blogia seuraaville lienee jo jokseenkin selvää, mitä ajattelen trans- ja homofobiasta. Haluaisinkin nyt nostaa esille näiden vastareaktiona syntyneet cis- ja heterofobiat. Koska pyörin tumblrissa, olen joutunut törmäämään molempiin. Itse asiassa minun on jopa oletettu olevan cis sen vuoksi, että lähtökohtaisesti pidän cisfobiaa huonona asiana.

Koska tämä kortti on ilmeisesti kuitenkin pelattava jossain kohtaa, sanon sen nyt: kuulun itse sekä sukupuoli- että seksuaalivähemmistöön (mikäli tämä ei ole jo selvää). Tunnen kuitenkin yllättäen paljon ihmisiä, jotka eivät kuulu kumpaankaan niistä. Esimerkiksi vaikkapa... hmm... kaikki perheenjäseneni ja suuri osa läheisistä ystävistäni. He kaikki ovat joutuneet jossain vaiheessa opettelemaan ymmärtämään sukupuolista moninaisuutta ja toisille se on ollut helpompaa kuin toisille. Itsekin olen elänyt suurimman osan elämästäni tiedostamatta näitä asioita. Vielä vuonna 2008 luulin itsekin, että transseksuaalisuus on ihan korrekti termi. Useimmat ihmiset eivät siis ole tietoisia näistä asioista tai osaa olla sensitiivisiä sukupuolisen moninaisuuden suhteen, ennen kuin he tulevat (usein jonkun läheisen kautta) tutuiksi tämän asian suhteen.

On valitettava tosiasia, että tässä yhteiskunnassa transihmisillä on vielä pitkähkö matka siihen, että meidät nähtäisiin ensisijaisesti ihan tavallisina ihmisinä eikä jonkin sortin friikkeinä. Tämän asian eteenpäin viemistä ei minun nähdäkseni auta se, että syyllistetään enemmistöä siitä, että he ovat enemmistöä. Ylipäätään toisen osapuolen syyllistäminen, ei yleensä tuota kovin hyvin tulosta, sillä se pistää hyvin helposti toisen ihmisen puolustuskannalle.

Ymmärrän kerrassaan mainiosti, että yksilön elämänkokemus saattaa saada tämän erittäin vihaiseksi ja varautuneeksi jotain ihmisryhmää kohtaan. Olin itsekin joskus aivan helvetin vihainen ja minusta kaikki "tyhjäpäiset, stereotyyppiset miehet ja naiset" olisi saanut ampua kuuhun. Vaati paljon positiivisia kokemuksia ja itsereflektiota, ennenkuin itse pääsin edes jotenkin irti siitä vihasta, jota tunsin. Se kuitenkin kannattaa. Jo pelkästään päätös yrittää ymmärtää ja olla vihaamatta auttaa jonkun verran ja pitkällä tähtäimellä se voi jopa muuttaa elämän. Se kannattaa. Viha ja ennakkoluulot ei ole hyvä lähtökohta minkään ryhmän asian edesauttamiseksi. Viha ei lopu vihalla.