Uni

Sain töitä sairaalasta. Minun ja muutamien muiden tehtävä oli ohjeistaa joitain lapsia. Ohjeistin lasta jotenkin oudosti ja sairaalassa tunnuttiin päättäneen, että olen psyykkisesti sairas. Olin tästä kovasti eri mieltä. Pääsin livahtamaan sairaalasta. Minua vastaan ovella tuli joku hoitaja, joka katsoi minua oudosti. Tajusin, että minulla ei ole kenkiä. Sanoin siitä itse ja menin etsimään omia kenkiäni. Kenkäni eivät olleet siellä, minne olin ne jättänyt ja tajusin henkilökunnan vieneen ne pois estääkseen minua lähtemästä. Koska oli kesä, elokuu, niin siitä ei kuitenkaan ollut mitään apua.

Menin kotiin kävellen. Koti ei ollut kaukana. Laitoin kengät jalkaan ja otin jotain muuta tarpeellista mukaan. Tiesin, etten voi viipyä pitkään. Jostain syystä tiesin myös, että he arvioivat ihmisten hulluutta sillä, miten ne liikkuvat ja että käveleminen olisi aika hullua. Ensin ajattelin ostaa auton, mutta sitten tajusin, ettei sekään olisi kovin järkevää, joten päätin pyöräillä. Mietin, minne menisin piiloon ja päätin mennä setäni luokse, sillä tiesin hänen olevan niin jäärä, ettei hän suostuisi kertomaan psykiatreille mitään minusta.