Oranssi saurukseni
Näin unta. En heti herättyäni edes ajatellut näkemääni unta, mutta se palautui randomisti mieleeni puolentoista tunnin valveilla olon jälkeen.
Unen miljöö oli mielenkiintoinen. Postapokalyptisyyteen oli viitteitä, kuten se, että kaikki rakennukset olivat hylättyjä ja osittain raunioituneita ja metsittyneitä. Tunnelmaltaan uni oli kuitenkin varsin kaukana maailmanloppuvisioista. Sää oli koko unen ajan aurinkoinen ja oli joko aamu ja päivä. Metsä oli rehevä ja kaunis ja oikeastaan pidin miljööstä. Asuimme tai ainakin oleilimme paljon hylätyissä rakennuksissa, jotka eivät muistuttaneet hirvittävästi mitään paikkaa, jonka olisin tunnistanut. Rakennukset tuntuivat olevan jotenkin "ei kenenkään omistamia" ja ikäänkuin osa miljöötä ja luontoa. Emme myöskään erityisesti kiinnittäneet huomiota rakennusten raunioitumiseen, vaan se vaikutti olevan meille asioiden luonnollinen järjestys.
Unen tapahtumat eivät edenneet lineaarisesti kronologisessa järjestyksessä, mutta kerron ne siten, koska tarinan kaarta on helpompi hahmottaa.
Minä ja muutama muu henkilö olimme yhden rakennuksen raunioissa, kun sinne tuli dinosaurus. Se muistutti ulkoisesti oranssinkirjavaa tyrannosaurus rexiä. Se saattoi olla hieman pienen puoleinen, mutta sitä on vaikea arvioida, koska unessa asioiden koko saattaa vaihdella. Se oli kuitenkin koko unen ajan paljon minua isompi ja kykeneväinen nielaisemaan minut kohtalaisen yhtenä kappaleena. Mutta kuitenkin riittävän pieni, että se mahtui ensimmäisessä kohtaamisessamme kömpimään suuresta oviaukosta sisään rakennukseen.
Seisoin nurkassa ja näin sivuprofiilista, kuinka dinosauruksen pää ilmestyi oviaukosta. Sillä oli valtavat hampaat ja suu. Tiesin, että se pystyisi vaivatta hotkaisemaan minut. Pelkäsin jokaista hengenvetoani. Peto katsoi minua, mutta ei vaikuttanut erityisen kiinnostuneelta. Se jatkoi eteenpäin. Tiesin, että minun olisi kesytettävä se. Ei kenenkään käskystä, vaan jonkinlaisen sisäisen pakon sanelemana. Tiesin myös, että se olisi vaikeaa, olisin jatkuvasti kuolemanvaarassa, mutta onnistuisin siinä (ellen kuolisi ensin). Jotenkin en unessa edes ajatellut, että voisin vaikka juosta sitä karkuun tai mennä jonnekin muualle asumaan.
Seurasin sitä. Annoin sen tottua hajuuni. Lähestyin sitä aina sen verran kuin pystyin. Pelkäsin kuollakseni, mutta tein sitä silti. Ajattelin, että pelko pitää minut hengissä. Että on hyvä olla varuillaan.
Toinen unessa muistamani kohtaaminen (näiden kahden välissä oli kuitenkin selkeästi ollut muitakin kohtaamisia ja tilanne oli jo jotenkin tuttu meille molemmille) tapahtui rakennuksen ulkopuolella, jonkinlaisella sisäpihalla, jossa oli kasa kiviä.
Lähestyin saurusta varovasti, kokeilevasti. Ikäänkuin varmistaisin, millä tuulella se on ja etten säikäyttäisi sitä. Se vaikutti ottavan minut ihan hyvin vastaan. Taputtelin sitä kuonolle ja rapsutin kohdasta, jonne se ei itse tynkäraajoillaan ylettynyt.
Sitten minulla on hämärä muistikuva jostain myöhemmästä kohtaamisesta, missä puuhastelimme jotain yhdessä, eikä minun tarvinnut varsinaisesti enää pelätä. Ison eläimen kanssa kuitenkin piti olla varovainen, mutta en varsinaisesti pelännyt.
Tää oli jännä uni. Se oli hyvin virkistävä, juonellinen ja jotenkin moniulotteinen ja värikäs. Joku haluaa harrastaa unien tulkintaa, niin saa ilman muuta heittää tulkintoja. Ystävieni unikirja tosin luultavasti pitää saurusta jonkinlaisena fallossymbolina.
Mut olis kyl aika jännää, jos olis oma tyrannosaurus.
Unen miljöö oli mielenkiintoinen. Postapokalyptisyyteen oli viitteitä, kuten se, että kaikki rakennukset olivat hylättyjä ja osittain raunioituneita ja metsittyneitä. Tunnelmaltaan uni oli kuitenkin varsin kaukana maailmanloppuvisioista. Sää oli koko unen ajan aurinkoinen ja oli joko aamu ja päivä. Metsä oli rehevä ja kaunis ja oikeastaan pidin miljööstä. Asuimme tai ainakin oleilimme paljon hylätyissä rakennuksissa, jotka eivät muistuttaneet hirvittävästi mitään paikkaa, jonka olisin tunnistanut. Rakennukset tuntuivat olevan jotenkin "ei kenenkään omistamia" ja ikäänkuin osa miljöötä ja luontoa. Emme myöskään erityisesti kiinnittäneet huomiota rakennusten raunioitumiseen, vaan se vaikutti olevan meille asioiden luonnollinen järjestys.
Unen tapahtumat eivät edenneet lineaarisesti kronologisessa järjestyksessä, mutta kerron ne siten, koska tarinan kaarta on helpompi hahmottaa.
Minä ja muutama muu henkilö olimme yhden rakennuksen raunioissa, kun sinne tuli dinosaurus. Se muistutti ulkoisesti oranssinkirjavaa tyrannosaurus rexiä. Se saattoi olla hieman pienen puoleinen, mutta sitä on vaikea arvioida, koska unessa asioiden koko saattaa vaihdella. Se oli kuitenkin koko unen ajan paljon minua isompi ja kykeneväinen nielaisemaan minut kohtalaisen yhtenä kappaleena. Mutta kuitenkin riittävän pieni, että se mahtui ensimmäisessä kohtaamisessamme kömpimään suuresta oviaukosta sisään rakennukseen.
Seisoin nurkassa ja näin sivuprofiilista, kuinka dinosauruksen pää ilmestyi oviaukosta. Sillä oli valtavat hampaat ja suu. Tiesin, että se pystyisi vaivatta hotkaisemaan minut. Pelkäsin jokaista hengenvetoani. Peto katsoi minua, mutta ei vaikuttanut erityisen kiinnostuneelta. Se jatkoi eteenpäin. Tiesin, että minun olisi kesytettävä se. Ei kenenkään käskystä, vaan jonkinlaisen sisäisen pakon sanelemana. Tiesin myös, että se olisi vaikeaa, olisin jatkuvasti kuolemanvaarassa, mutta onnistuisin siinä (ellen kuolisi ensin). Jotenkin en unessa edes ajatellut, että voisin vaikka juosta sitä karkuun tai mennä jonnekin muualle asumaan.
Seurasin sitä. Annoin sen tottua hajuuni. Lähestyin sitä aina sen verran kuin pystyin. Pelkäsin kuollakseni, mutta tein sitä silti. Ajattelin, että pelko pitää minut hengissä. Että on hyvä olla varuillaan.
Toinen unessa muistamani kohtaaminen (näiden kahden välissä oli kuitenkin selkeästi ollut muitakin kohtaamisia ja tilanne oli jo jotenkin tuttu meille molemmille) tapahtui rakennuksen ulkopuolella, jonkinlaisella sisäpihalla, jossa oli kasa kiviä.
Lähestyin saurusta varovasti, kokeilevasti. Ikäänkuin varmistaisin, millä tuulella se on ja etten säikäyttäisi sitä. Se vaikutti ottavan minut ihan hyvin vastaan. Taputtelin sitä kuonolle ja rapsutin kohdasta, jonne se ei itse tynkäraajoillaan ylettynyt.
Sitten minulla on hämärä muistikuva jostain myöhemmästä kohtaamisesta, missä puuhastelimme jotain yhdessä, eikä minun tarvinnut varsinaisesti enää pelätä. Ison eläimen kanssa kuitenkin piti olla varovainen, mutta en varsinaisesti pelännyt.
Tää oli jännä uni. Se oli hyvin virkistävä, juonellinen ja jotenkin moniulotteinen ja värikäs. Joku haluaa harrastaa unien tulkintaa, niin saa ilman muuta heittää tulkintoja. Ystävieni unikirja tosin luultavasti pitää saurusta jonkinlaisena fallossymbolina.
Mut olis kyl aika jännää, jos olis oma tyrannosaurus.
Kommentit
Lähetä kommentti