Stalkkerointia ja uutispornoa

Ei hetkeen ollut aika- tai siis inpiraatiota... tai siis kolmea esseededistä, mitä mieluummin kirjoittaisin randomeista asioista blogimerkintöjä. Joo... Asiaan. Oikeastaan tämä ehkä kuuluisi enemmän metablogin puolelle, mutta menköön nyt tänne.

Minulla oli yksi kirja, jota tarvitsin kurssimateriaaliksi, mutta en löytänyt sitä yliopiston tai kaunpunginkirjastosta, joten minun piti lainata se toisen oppilaitoksen kirjastosta ja niin ollen siis hankkia jälleen yksi kirjastokortti.

Kirjastonhoitaja jutteli mukavia, oikeastaan jopa hieman kiusallisen yliystävällisesti ja tarkisti useampaan kertaan, että jos olisin halunnut lainata vielä jotain muuta. Arvelin sen johtuvan siitä, että kyseistä kirjastoa ei juuri käytetty ja kirjastonhoitajalla oli tylsää.

Nyt kävin palauttamassa lainaamani kirjan. Koska ketään ei näkynyt jätin sen pöydälle ja jatkoin matkaani. Jonkin ajan kuluttua puhelimeni soi ja kuulen samaisen kirjastonhoitajan pahoittelevan, ettei ollut paikalla ja haluavan vain varmistaa, etten olisi halunnut lainata jotain muuta.

Olin lievästi sanoen hämmentynyt. Hoidin tietysti puhelun ihan asiallisesti, mutta mielessäni heräsi varsin mielenkiintoisia pohdintoja. Vaikka itselleni jäi tapauksesta lähinnä huvittunut olo, aloin myös miettiä miten creepyä oikeastaan olisi, jos sattuisi saamaan stalkkerin kirjastosta. Kirjastonhoitaja kuulostaa varsin harmittomalta, mutta kun miettii, että käytännössä se tietää täysin tuntemattomaksi pelottavan paljon ihmisestä: nimen, syntymäajan, osoitteen, puhelinnumeron, sähköpostin ja oppilaitosten tapauksessa myös opiskelupaikan sekä mahdollisesti myös alan.

Joko pelottaa?
Sitten siihen uutispornoon. Mikäkö on mielestäni uutispornoa? No tämä Auerin keissi. Kerratakseni kyseistä tapausta sen verran, kuin satun muistamaan ja kuten sen olen ymmärtänyt: ensin Rouva Aueria syytetään miehensä murhasta. Poliisit ryssivät tutkinnan, eikä saatuja todisteita voida käyttää. Sen jälkeen alkaa poikia mitä erikoisempia syytteitä Aueria vastaan: eläinrääkkäystä, lapsiin sekaantumista ja olipa sillä joku apurikin jossain vaiheessa, nyt viimeisimpänä häntä väitetään saatananpalvojaksi. Jossain vaiheessa taidettiin epäillä myös jotain suhdetta naisen ja tutkivan poliisin välillä.

En tiedä mikä on totuus ja tullaanko sitä koskaan selvittämäänkään, mutta oli asia kummin vain: syyllinen tai syytön, tragedia tämän on silti ja minussa herättää lähinnä kysymyksen: ”Mitä vittua?”. Jos Auer on syytön, miksi tämä mieletön ajojahti on laitettu känytiin? Jotta saataisiin nainen edes jostain telkien taa? Jos se on edes osaan näistä väitteistä syyllinen, niin se menee silti jotenkin yli ymmärrykseni. Vaikka minullakin on harvinaisen sairas mielikuvitus. Mikään koko keississä ei tunnu tekevän yhtään senseä.

Joka tapauksessa ihan mieletöntä uutispornoa tämä on ollut.

Kommentit