Kissasaippuateline
Oli vaihe, kun lapsena aloin saamaan kaikenlaista tavaraa ajatuksella ”sitten kun joskus muutat”. Ihmettelin, että siihenhän on ikuisuus, kun tulen koskaan tarvitsemaan posliinista, kissanmuotoista saippuatelinettäni tai pellavaisia astiapyyhkeitä. Ne tuntuivat kummallisilta lahjoilta.
Nyt ilmeisesti ikuisuus on kulunut, koska nuo lahjat tuntuvat tarpeellisilta, ja jos ei sentään tarpeellisilta, niin ainakin käyttökelpoisilta. Toki viehättävä kissa-saippua-telineeni on kulkenut yhdessä sun toisessa tarkoituksessa leikeissäni jo pienestä. Milloin se on ollut pöytä, milloin sänky ja milloin marmorikuulateline. Saippuaa se ei ole kuitenkaan vielä kertaakaan selässään kantanut.
”Sitten joskus olet kiitollinen...”. Jep. Sitten joskus, niin abstarkti käsite kuin onkin, on nyt. Olen kiitollinen, että minulle on kertynyt kaikenlaista pientä ja suurta tarpeellista. Mukeja vähän liikaakin, viimeksi kun laskin, niitä oli päälle 20, enkä edes huomannut laskea kaikkia. Yksi miespuolinen kaverini valitti että hänellä ei ollut suunnilleen mitään omilleen muuttaessa, koska kaikki sukulaiset olivat antaneet aina lahjoiksi vain rahaa tai jotain muuta vastaavaa. Hän ihmetteli, eikö ihmiset tajua, että miehienkin pitää syödä jostain ja jollain. Ehkäpä ihmiset olettavat miesten muuttavan saman tien tyttöystävän (jolla tietenkin on kaikki tavarat) kanssa samaan kämppään. Ei vaan toimi ihan kaikilla... tai edes suurimmalla osalla.
Lahjojen lisäksi sitä sai kaikenlaista käyttökelpoista, kun äiti siivosi keittiön kaappeja remonttia varten. Kaikki, mitä ilman hän uskoi pärjäävänsä, tai minkä tilalle ostetaan remontin yhteydessä jotain uutta sai mennä jakoon minun ja veljeni kesken tai roskiin. Olisi luultavasti mennyt vuosia ennenkuin olisin saanut edes jostain päähäni, että hei minäpä ostain valkosipulinpuristimen tai jäätelökauhan. Sitruunanpuristintakin olisi varmaan saanut jonkin aikaa odotella.
Muuttoon pakkaaminen jatkukoon.
Nyt ilmeisesti ikuisuus on kulunut, koska nuo lahjat tuntuvat tarpeellisilta, ja jos ei sentään tarpeellisilta, niin ainakin käyttökelpoisilta. Toki viehättävä kissa-saippua-telineeni on kulkenut yhdessä sun toisessa tarkoituksessa leikeissäni jo pienestä. Milloin se on ollut pöytä, milloin sänky ja milloin marmorikuulateline. Saippuaa se ei ole kuitenkaan vielä kertaakaan selässään kantanut.
”Sitten joskus olet kiitollinen...”. Jep. Sitten joskus, niin abstarkti käsite kuin onkin, on nyt. Olen kiitollinen, että minulle on kertynyt kaikenlaista pientä ja suurta tarpeellista. Mukeja vähän liikaakin, viimeksi kun laskin, niitä oli päälle 20, enkä edes huomannut laskea kaikkia. Yksi miespuolinen kaverini valitti että hänellä ei ollut suunnilleen mitään omilleen muuttaessa, koska kaikki sukulaiset olivat antaneet aina lahjoiksi vain rahaa tai jotain muuta vastaavaa. Hän ihmetteli, eikö ihmiset tajua, että miehienkin pitää syödä jostain ja jollain. Ehkäpä ihmiset olettavat miesten muuttavan saman tien tyttöystävän (jolla tietenkin on kaikki tavarat) kanssa samaan kämppään. Ei vaan toimi ihan kaikilla... tai edes suurimmalla osalla.
Lahjojen lisäksi sitä sai kaikenlaista käyttökelpoista, kun äiti siivosi keittiön kaappeja remonttia varten. Kaikki, mitä ilman hän uskoi pärjäävänsä, tai minkä tilalle ostetaan remontin yhteydessä jotain uutta sai mennä jakoon minun ja veljeni kesken tai roskiin. Olisi luultavasti mennyt vuosia ennenkuin olisin saanut edes jostain päähäni, että hei minäpä ostain valkosipulinpuristimen tai jäätelökauhan. Sitruunanpuristintakin olisi varmaan saanut jonkin aikaa odotella.
Muuttoon pakkaaminen jatkukoon.
Kommentit
Lähetä kommentti