Sukupuolineutraaleista nimistä

Mikä?

Sukupuolisuus ja siihen liittyvät konventiot, sekä niiden ahdistavuus – ah tätä lempiaihettani.

Aiheesta löytyy jos jonkinlaista keskustelua, joka tuntuu syntyvän lähes väistämättä, mikäli joku kehtaa mennä kysymään muiden tietämiä kivoja, sukupuolineutraaleja nimiä. Sukupuolineutraalilla nimellä ei tarkoiteta Maripettereitä, vaan nimiä, jotka eivät ole selkeästi vakiintuneet ja virallisesti personifioituneet miehen tai naisen nimiksi.

Miksi?

Monet kritisoivat sitä, että kun lapsi on selkeästi tyttö tai poika, niin miksei se sitten nimessä saisi näkyä. Ensinnäkin, lapsi ei välttämättä kuulu fyysisesti meidän kaksinapaiseen sukupuolijärjestelmäämme. Vuosittain Suomessa syntyy virallisten tietojen mukaan 20 intersukupuolista lasta. Intersukupuolisuudesta lisää -->

Toisekseen, mikään ei takaa, että lapsi tuntisi psyykkisesti kuuluvansa kaksinapaisen sukupuolijärjestelmän kumpaankaan päähän. Se että juuri sinä/sinun tyttäresi/sinun poikasi on täydellinen tytön tai pojan stereotyyppi ei tarkoita sitä, että kaikki muutkin olisivat.

En myöskään tarkoita, että lasta pitäisi kasvattaa ”väkisin sukupuolineutraaliksi”, vaan kannatan pikemminkin sukupuolisensitiivistä kasvatusta, jossa annetaan lapsen kasvaa sellaiseksi sukupuoliseksi olennoksi, kuin se on, yrittämättä pakottaa sitä noudattamaan tyttöyden tai poikuuden konventioita. Eli ei pakoteta näitä noudattamaan tiukasti sukupuoleen liitettyjä yleisiä käytänteitä. Tätä pitäisi mielestäni vaatia paitsi vanhemmilta, myös yhteiskunnalta. Konventioita ja yleisiä näkemyksiä sukupuolesta tulee aina olemaan, mutta niiden kanssa on helpompi elää, jos ne olisivat vähän sallivampia.

Vaihtakoon, jos ei kelpaa!

Itse ainakin koin lapsena kovin ahdistavaksi sen, että minut määriteltiin ulkoapäin tytöksi ja minun oletettiin noudattavan tyttöyden konventioita. Sodin jo silloin koko sukupuolijärjestelmää vastaan ja pukeuduin poikamaisiin vaatteisiin ja järkytin ihmisiä ilmoittamalla haluavani olla poika. En kuitenkaan oikeasti halunnut joutua määritellyksi poikuudenkaan diskurssien [!] kautta. Valitsin vaatetuksellani poikamaisuuden, koska en halunnut identifioitua tytöksi. Koin ylipäätään kaksinapaisen sukupuolijärjestelmän hyvin rajoittavaksi, koska en kokenut kumpaakaan ääripäätä itselleni sopivaksi.

Sitä vastaan minulla ei enää vuosiin ole ollut mitään, että olen fyysisesti nainen. Sen jälkeen kun kehoni kasvoi aikuisen naisen muotoihin, pystyin myös hyväksymään tämän uuden muodon ja jopa pitäämän siitä. (Eli toisin sanoen lakkasin pitämästä kehittyviä rintojani rumina, vammaisina läskipusseina, jotka piti piilottaa isojen huppareiden alle.) 

Se, että hyväksyn kehoni fysiikan, ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksyisin sosiaaliset konventiot, jotka fyysiseen sukupuoleeni liitetään. En siis koe olevani väärässä kehossa, vaan ehkä pikemminkin väärässä sosiaalisessa sukupuolessa. En myöskään koe olevani sukupuoleton. Tilannettani kuvaa kenties hyvin se, että kun tein transtukipisteessä olevan sukupuolitestin, jossa oli nelikenttä (mies-androgyyni-nainen-sukupuolineutraali) olin keskellä. Eli kaikkea, mutten mitään ääripäätä. Olin jollain tapaa ylpeä tuloksesta ja tunsin sen kuvaavan juuri sitä, mitä koin olevani. Minä.