Sanoja sukupuoli- ja muustakin identiteetistä

Olen muunsukupuolinen.

Se ei mitä luultavimmin ole vaihe omalla kohdallani. On toki niitäkin, joille se on vaihe, mutta oman kokemukseni mukaan aniharvoin sillä tavalla, kuin monet tuntuvat kuvittelevan. Useimmiten ne, joille muunsukupuolisuus on vaihe, ovat henkilöitä, jotka loppuen lopuksi päättävät transitioitua kokonaan toiseen sukupuoleen. Esimerkiksi henkilö, joka on syntymässä määritelty mieheksi, saattaa kokea helpommaksi ensin tunnustella identiteettiä ihan vain mieheyden ulkopuolella, muunsukupuolisena, ennen kuin toteaa, että naiseus onkin hänelle se oikea kategoria. Samalla tavoin on heitä, jotka ovat ensinalkuun uskoneet olevansa vastakkaista sukupuolta, kuin heidän syntymässä määritelty, mutta myöhemmin sukupuoli-identiteetti jäsentyy olemaan jotain kummankin kategorian ulkopuolelta. Kummassakin tapauksessa ensin mainittu on ollut jonkunlainen ”välivaihe” oman identiteetin jäsentämisessä.

Oma kokemukseni sukupuolestani on melko johdonmukaisesti tuntunut olevan kummankin kategorian ulkopuolella, joten pitäisin erittäin yllättävänä, jos se vielä joskus keikahtaisi mieheksi tai naiseksi. Minulla ei ole aina ollut sanoja kokemukselleni. Varhaisimmissa merkinnöissäni aiheesta (olen silloin ollut 11-12 -vuotias) olen kirjoittanut, että ”en ole tyttö enkä poika, olen vain minä”.

Sitä ennen ja sen jälkeen olen yrittänyt kokeilla ja sopeutua tytön tai pojan rooliin, mutta kummassakin tapauksessa kokeilu kokeilun jälkeen on vain osoittanut, että se on juuri sitä. Kokeilua. Se ei ole sitä, kuka minä olen.

Kuka minä sitten olen? Mitä minä olen? Sanon, että olen muunsukupuolinen, mutta en oikeastaan tiedä, onko se identiteetti. Missä määrin laatikko, johon vain pudotetaan kaikki yhteiskunnalliseen normiin kuulumattomat, on itsessään identiteetti? Kyllähän minä siis tavallaan näen itseni siinä ulkopuolisuudessa, mutta onko se nyt sitten varsinaisesti tapa, jolla haluan ensisijaisesti jäsentää omaa sukupuolikokemustani? Ulkopuolisuutena?

Onhan nykyään toki noita sanoja sukupuolikokemukselle. Tiedän varsin vaikuttavan nipun itsekin ja todennäköisesti niitä on tullut vielä lisääkin. Sieltä löytyy hyvinkin täsmällisiä sanoja juuri minun sukupuoli- ja seksuaali-identiteetistäni. Osaisin käyttää niitä sanoja ja kuvata omaa kokemustani juuri niin, että sitä ymmärtäisi hyvinkin tarkasti sanastoon vihkiytyneet ihmiset.

Mutta siihen se sitten jäisikin. Polyamorinen, demiromanttinen, aseksuaalisuuden harmaalla spektrillä oleva agender olisi hyvin tarkka ja osuva kuvaus, mutta no… Ihmisille, joiden kanssa olen pääasiallisesti arjessani tekemisissä se tarkka määritelmä ei sanoisi juuri yhtään mitään. Voisin selittää, mitä tämä kaikki tarkoittaa. Voisin olla jopa hyvä selittämään sitä. Olen kuitenkin hyvin laiska ja ihmisillä ei yleensä ole joko halua tai aikaa kuunnella ja ymmärtää.

Miksi tällä sitten on minulle mitään väliä? Tällä on väliä, koska sukupuoli on myös sosiaalinen ja yhteiskunnallinen ilmiö. Yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti ollaan juuri ja juuri pääsemässä siihen vaiheeseen, että on ylipäätään olemassa kahden valtavirtakategorian ulkopuolisia sukupuoli-identiteettejä. Muun sukupuolisia. Se on nyt se kategoria, jonka olemassaolo ollaan hyväksymässä. Laatikko kaikille identiteetin varioinneille. Se on myös minulle riittävästi, että minua ei kohdella miehenä tai naisena. Se on riittävästi, mitä sukupuoli-identiteetistäni täytyy muiden ymmärtää.

Sanon siis, että olen muunsukupuolinen.