Sähköiset pippalot

Jonottaessamme ruokaa katselen metallista tehtyä ”puuta”, jossa roikkuu pieniä peilejä. Kosken yhtä peiliä ja saan tällin. Päätän jättää puun rauhaan.

Huomioni kiinnittää yksi pikkutyttö, joka juoksee aina välillä hakemassa parin metrin päässä meistä käsidesiä. (Tiedä häntä, lienikö sama, kuin taannoin uutisoitu. Ei varmaankaan, se näytti nuoremmalta, kuin nelivuotiaalta.) Ajattelin, että olisi ehkä parempi, jos käsidesin nostaisi vähän korkeammalle, ettei se mekollinen vaahtosammutin läträisi sitä liikaa tai väärään paikkaan.

Menen varmaan viidettä kertaa käsidesiä hakevan tytön luo ja otan kiinni telineestä, jonka varassa käsidesi roikkuu kaiteessa. Sanon, että on ehkä parempi antaa käsidesin nyt olla. Tyttö kuitenkin ottaa kiinni käsidesipullosta ja saa kädestäni sähköiskun. Pelästyneen näköisenä tyttö juoksee pois. Nostan käsidesin pöydälle.

Myöhemmin näen, kun sama istuu äitinsä sylissä ja osoittaa käsidesiä. Tytön äiti selittää sen olevan saippuaa ja että sillä pestään kädet. Äiti antaa tytölle vähän käsidesiä, joka hieroo sitä käsissään, kuten aiemmillakin kerroilla. Meinaan sanoa, että kyllä se käsidesi taitaa olla jo ennestään tuttua tälle tytölle. Olen kuitenkin hiljaa ja katson teekuppiini hajonnutta teepussia. Haen mehua.

Poikakaveri väitti sähköisyyden johtuvan villakankaisista haaremihousuistani. Annoin hänelle sähköiskun otsaan ja nousin hakeakseni lisää mehua. Hän tarttui housuistani ja sai toisen sähkärin.