Uhriallergia
Mulla on uhriallergia. Täsmennettäköön jo tässä kohtaa, että
en puhu oikeista ihmisistä, jotka
ovat joutuneet henkisen, fyysisen, psyykkisen, seksuaalisen, hengellisen tai
minkä hyvänsä kuviteltavissa olevan väkivallan uhreiksi. En myöskään puhu uhriutumisesta ilmiönä.
Sen sijaan minun on tarkoitus kertoa, että en pidä
uhrihahmoista. Eli sellaisista hahmoista, jotka kirjailija tai minkä hyvänsä
kulttuurituotteen tekijä on luonut vain ja ainoastaan sen vuoksi, että ne
joutuvat uhreiksi. Joko siksi, että joku voi pelastaa heidät, tai siksi, että saadaan katsoja tuntemaan se "menetyksen tuska".
Haistan usein sellaiset hahmot jo varsin varhaisessa
vaiheessa ja huomaan alkavani inhota niitä. Vaikka ne olisivat kuinka
täydellisiä kultamussukoita, suloisia kanelipullia (tumblr-terminologiaa
lainatakseni), niin ne vain herättävät minussa vastustusreaktion. Oli kyseessä
sitten prinsessa hädässä, äidin pieni kultapoika tai Sansa Stark, uhrihahmot
alkavat ärsyttää minua suunnilleen heti, kun heidät esitellään sarjassa.
Uhriallergia on myös pääasiallinen syy, miksi en juurikaan
lapsena osannut samaistua naispuolisiin hahmoihin. Kun miettii suunnilleen
kaikkia disney-prinsessoja (ainakin 90-luvulta), he olivat enemmän tai uhreja. Se
ei ollut sitä, mihin halusin samaistua. Ihan sama, miten ”vahva nainen” hahmo
oli, jos haistoin siitä, että se oli tuotu sarjaan tullakseen jonkun
pelastamaksi, inhosin sitä. Sitten loppuen lopuksi surun sijaan koin epämääräistä tyytyväisyyttä, jos uhrihahmo kuoli ja lähti pois valkokankaalta ärsyttämästä.
Uhrihahmot voivat olla hyvin rakennettuja ja inhimillisiä
kokonaisuuksia. En voi sanoa, että ne ovat jotenkin automaattisesti huonoa tarinankerrontaa. Uhrihahmoista voivat myös jotkut ihmiset löytää hyvinkin paljon
samaistumispintaa. Enkä sano, että se olisi jotenkin väärin. Ne nyt vain ärsyttävät minua, ja
halusin jakaa tämän kanssanne.
En sitten tiedä, onko ärsytys jonkinlainen itse rakentamani defenssikeino - tapa etäännyttää itseni potentiaalisesta menettämisen tuskasta ja uhrin kärsimyksestä. (Onhan mulla pohjalla esimerkiksi lapsuuden trauma Mufasan kuolemasta.)
En sitten tiedä, onko ärsytys jonkinlainen itse rakentamani defenssikeino - tapa etäännyttää itseni potentiaalisesta menettämisen tuskasta ja uhrin kärsimyksestä. (Onhan mulla pohjalla esimerkiksi lapsuuden trauma Mufasan kuolemasta.)
Kommentit
Lähetä kommentti